30.6.2009

A Wok!

Meillä on pitkä perinne wokkien tekemisessä, tai hässäköiden kuten niitä usein kutsutaan. Ja koska vaimoni pitää hapanimeläpossusta niin tulipa tastattua mihin kaikkeen meidän kesäkeittiömme venyy.

Tavoitteena siis hapanimeläpossuwokki jossa oman kasvimaan tuotoksia kuten mangoldi, mitzuna sekä retiisi, pak choi ja salaattisipuli. Ja kuin tilauksesta ensimmäinen tämän vuoden chili punertui juuri sopivasti mukaan.

Viime hetkellä päätin vielä friteerata possun, mutta parilalla. Tuumin, että kyllähän se voi toimia jos leikkaan possusta ohuita siivuja - semmoisia suupalan kokoisia. Kastetaan kananmunassa, jauhotetaan maissijauhoissa ja kuumalle parilalle. Vähän käännellään ja rapsakoita possupaloja oli hetkessä valmiina.

Possut pois ja muut ainekset parilalle. Päälle kaadoin hapanimeläkastikesovellukseni johon meillä oli sopivasti ainekset. Sitten vielä possut mukaan.

Paljon parempaa kuin odotin. Tätä tehdään taatusti toisekin.

28.6.2009

Grillattua siikaa ja oman maan tuotoksia

Kesäpäivä kangasalla näyttää 28 astetta lämmintä - ei kun grillaamaan. Hamstrattiin siikaa ja kuhaa marketin kalatiskiltä. Samalla muuten vilkaisin mitä naudan sisäfile tällä hetkellä maksaa - uskomattomat 51.90.

Siikafile sitruunalla ja tuoreella korianterilla grilliin. Lisukkeena lämmin salaatti oman kasvimaan tuoreita tuotoksista. Mukaan haalittiin mangoldia, retiisiä, pak choita, mitzunaa, rucolaa, pinaattia sekä fetajuustoa ja aurinkokuivattua tomaattia.

Fish & Chips

Tänä kesänä teimme periaatepäätöksen että grillaamme aina kun siihen on mahdollisuus, koska kesät täällä suvisuomessa ovat mitä ovat. Noh, toistaiseksi säitä on piisannut.

Nyt vuorossa oli kala. Lohifile jonka päällä inkivääriä, korianteria, soijakastiketta ja hieman sokeria. Sitten kuumalle parilalle nahkapuoli alas.



Kyytipoikana oman kasvimaan varhaisperunoita, retiisiä, mitzunaa, rucolaa ja pak choita jne...

Hyvää kesää :)

25.6.2009

Punkkua ja Pydee - It's alive

Näppärän nimen keksiminen blogille on raastavaa, voi tätä luomisen tuskaa. Sillä kyllähän ulkoisten seikkojen painottaminen sisällön kustannuksella kannattaa aina :)

Blogi tulee ensisijaisesti omaan käyttöön. Paikaksi tallentaa muistoja parhaista (ja pahimmista) saavutuksista a la trattoria Malx