29.3.2010

Soija-Chilimarinoitu lohi, eli fish & chips

Mietin uutta tapaa maustaa perinteinen kirjolohifilee. Aiemmin kollega kertoi, että he usein donkkaavat lohifileen soijaan ja sweetchilikastikkeeseen marinoitumaan ennen uuniinlaittoa. Olen tätäkin kokeillut, mutta koska kaupan sweetchilit eivät enää juuri "nappaa", korvasin sen sen tuoreella chilillä (puhdistettuna tarkasti tulisimmista osista). Kaadoin puolisen desiä vaaleaa soijakastiketta lautaselle ja pieneksi paloiteltu chili joukkoon sekä hieman sitruunamehua. Sitten lohifile, nahka ylöspäin, päälle imemään makuja pariksi kolmeksi tunniksi.

Lohifile oli oikein onnistunut. Itse pidän soijan mausta, kunhan ei ole liian suolaista. Chili, toinen suosikkimakuni, maistui hienosti kalassa ilman, että se olisi tulinen. Oheen uunilohkoperunoita, joita olin niin ikään pimpannut sitruunamehulla.

Leipäkokeita Osa 4

Viimeisenä silauksena kauan työstämääni leipäohjeeseen kokeilin jauhojen vähentämistä vuokavaiheesta. Aiemmin olin siinä luulossa, että taikina kohoaisi paremmin jauhotettuna, mutta nyt päätin jättää jauhot pois - ei ongelmaa. Hyvin toimi ilmankin. Ja jo nyt yksinkertainen resepti tuli hieman vielä yksinkertaisemmaksi. Sopii minulle.

[EDIT]

Eli kertauksena vielä koko ohje:

1. mitataan astiaan 7.2 dl jauhoja, 1/4 tl hiivaa, 1 tl suolaa ja 3.8 dl kylmää vettä. Sekoitetaan aineet keskenään, mutta ei tarvitse vaivata. Jätetään tiiviin kelmun alle huoneenlämpöön vähintään 18 tunniksi (yleensä itse pidän 22-24 tuntia). Taikina on tässä vaiheessa tasainen kupliva massa.

2. kaadetaan massa sopivaan vuokaan. Päälle pellavan- ja/tai unikonsiemeniä. Pyyhe päälle ja annetaan vielä levätä pari tuntia.

3. uuni 250 asteeseen ja vuoka alimmalle tasolle vähintään 30 minuutiksi. Oma peipä oli viimeksi uunissa 34-35 minuuttia. Tässä ajassa pinta tummuu kunnolla, mutta koska massa on tavallista taikinaa kosteampi, ei lyhyempi aika kypsennä hyvin sisustaa.

Näillä ohjeilla olen onnistunut säännöllisesti. Vinkkinä voisi vielä mainita, että mikäli taikinassa ennen uuniin laittoa on pinnalla suuria kuplia, niitä voi hieman puhkoa etteivät kovasti käryä kuumassa uunissa.

28.3.2010

Rapu-fetasalaatti

Terttutomaatti, feta, vuonankaali, rucola sekä paahdetut valkosipulimarinoidut jättikatkaravunpyrstöt tekevät hyvän kevätsalaatin. Mausteeksi sitruunaa, mustapippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa.

27.3.2010

Karitsan sisäfilettä aurinkokuivattutomaattiperunamuusin kera

Synttärimenun pääruokana oli karitsanfilettä. Oheen tein arkisesti perunamuusia. pimppasin muusin aurinkokuivatuilla tomaateilla! Kuullostaa kohtuu hullulta idealta, mutta toimi oikein hyvin karitsan kanssa.

Peruna oli jauhoista lajiketta, mutta tärkkelyspitoisuus hieman yllätti. Onneksi se ei juurikaan makuun vaikuta.

Etanoita valkosipuli-gorgonzolavoissa

Synttärimenu jatkui etanoilla. Tästä ei ruoanlaitto enää tule helpommaksi. Sekoitetaan hienoksi silputtua valkosipulia ja gorgonzolajuustoa pehmenneeseen voihin. Pistetään muutama etana uunikestävään astiaan ja maustevoita kunnolla päälle. Paahdetaan 250 asteisessa uunissa kunnes juusto saa hieman väriä. Erittäin hyvää ja täyteläistä. Kastiketta sai nauttia omatekoisen leivän kanssa.

Limemarinoitua kampasimpukkaa savupekoniin käärittynä

Väsäsin vaimon synttärimenuun alkajaisiksi kampasimpukkaa. Passione-kirjasta sain vinkin marinoida kampasimpukoita limessä. Ohut siivu savupekonia täydensi makua. Nopea paistaminen pannulla piti merenelävät pehmeinä.

22.3.2010

Pannusiikaa ruohosipuliöljyllä ja salaattia

Vaikka kalatiskillä on usein ollut pannusiikaa, vasta nyt innostuimme niitä ostamaan. Valmistus käy kädenkäänteessä, yllätys yllätys, pannulla. Käytin puntin ylimääräiseksi osoittautunutta ruohosipulia oliiviöljyn kanssa "kastikkeeksi". Oheen tuli vuohenjuustotuoresalaattia.

Siika on aina hyvää, ja kyllähän pannusiikojakin voi ostaa - ainoa ero "normaaliin" siikaan taitaa olla koko.

8.3.2010

Ranskalainen kalakeitto

Lankomies väsäsi joskus meillä hyvän kalakeiton, josta tosin jäi mieleen vain tomaatti ja appelsiini. Googlettelin loput netistä.

Kuullottelin kattilassa hieman sipulia ja purjoa. Lisäsin omatekemääni kalalientä ja annoin hetken porista. Sahramia mausteeksi. Lisäsin tölkin kirsikkatomaatteja (Mutti) porisemaan ja samalla fileoin ja paloittelin pienen lohen. Lopuksi simpukat, lohet ja pieni kiehautus. Tilliä päälle.

Keitto oli erittäin tukevaa, eli paljon sattumia nestemäärään nähden. Maku oli kohdallaan.

7.3.2010

Keväistä kana-feta-couscoussalaattia

Alkaa tulla taas se aika, kun salaatti pääruokana maittaa. Viikonloppuna oli oikein aurinkoista ja lämpömittari näytti jopa 12,5 lämpöastetta - suorassa auringonpaisteessa tietysti. Sen kunniaksi tehtiin kunnon salaatti.

Grillikana paloiksi ja kreikkalainen feta mukaan. Lisäksi mukaan tuli selleriä, kahta lajia vihreää salaattia, tuoretta chiliä, limen mehua ja tuoretta korianteria mausteeksi. Salaattiin saatiin lisää tukevuutta couscousilla. Oikein hyvä ja täyttävä ruokasalaatti.

Mausteista possumakkaraa ja sinappirisottoa

Pakastimesta löytyi vielä erä possumakkaroita, ja kollegan ideasta testasin sinappirisottoa lisukkeena. Risoton valmistus menee perusohjeen mukaan, kunnes loppuvaiheessa, noin 400g risottoa lisätään reilu desi dijonsinappia. Määrä oli mielestäni aika suuri, joten lisäsin vain puoli desiä alkuunsa. Se olikin meille juuri sopiva määrä. Ohjeeseen voisi tulevaisuudessa testata myös jotakin makeampaa sinappia - ehkäpä sitten kun teen omaa sinappia. Joka tapauksessa possumakkara ja sinappirisotto sopivat oikein hyvin yhteen. Taisipa meillä olla jokin hyvä punkkukin :)

1.3.2010

Karitsankaretta, röstiperunoita ja tuoresalaattia

Kala ja äyriäisvoittoinen talvilomamenu päättyi, kun valmistimme karitsankaretta - jota yllättäen löytyi marketin hyllystä.

Siivosin kareen kalvoista ja ylimääräisestä rasvasta ja ruskistin pannulla. Sitten 175 asteiseen uuniin 15-20 minuutiksi. Aivan lopussa paahdoin kyljen sisäpintaa vielä grillivastuksella.

Röstiperunoita tein hieman erilailla. Kuivasin raasteen ja lisäsin yhden kananmunan.

Todella mureaa lihaa, eipä olisi uskonut marketin tuotteeksi. Tätä lihaa pitää ostaa toistekin.

Kampelafileitä ja röstiperunoita

Äyriäismenujen jatkoksi teimme kampelaa, mitä sattumalta löytyi lähimarketin kalatiskistä - tosin myyjä väitti sitä ensin nieriäksi. Fileissä oli melko voimakas haju, mitä paistettaessa hävisi tyystin. Mausteena vain suolaa ja pippuria.

Lisukkeena oli röstiperunoita ja tuoresalaattia. Röstiperunat tein kesällä opitulla tavalla - raaka peruna raastetaan suoraan kuumalle pannulle. Kunhan on tarpeeksi ohut, niin kypsyy nopeasti rapeaksi. Tuoresalaatissa oli sydänsalaattia, varsiselleriä, fetaa ja paahdettuja pähkinöitä ja siemeniä.