24.2.2011

Purjo-kalkkunapiirakka

Joulun alla tulleista Jamien ohjelmista ollaan tehty jo varmaankin tusina ruokaa. Lisää tulee. Tässä ohjeessa käytellään suuren joulukalkkunan rippeitä hyväksi ja tehdään purjo-kalkkunapiirakkaa. Pakko testata varsinkin, kun oheistuotteena tulevan liemen Jamie rankkasi "the best ever" tyyliin.

Paahdetaan muutama pekoni paloina silputun timjaminipun kanssa pannulla. Lisätään kolme huuhdeltua ja paloiteltua purjoa, suolaa ja pippuria. Haudutellaan pannussa kunnes purjot ovat höyrystyneet pehmeiksi. Lisätään runsas pari kourallista paloiteltua kalkkunaa ja sekoitellaan. Lisätään runsas ruokalusikallinen jauhoja ja sekoitellaan se seokseen. Lopuksi lisätään kanalientä, että seos miltei peittyy ja annetaan hetken aikaa kiehahtaa. Tarkistetaan maku. Nostetaan levyltä, laitetaan siivilään ja annetaan suurimman osan liemestä valua kattilaan.

Voitaikina pimpataan pistaasipähkinämurskeella ja salvialla. Kaulitaan suureksi levyksi. Valunut purjo-kalkkunasekoitus vuokaan ja taikinakansi päälle. Viillellään kauniisti ja voidellaan munaseoksella. 180 asteeseen uuniin noin 40 minuutiksi tai kunnes taikinakansi on kauniin värinen.

Piirakka nautitaan kuuman valutetun liemen kera, joka on muuten älyttömän hyvää ja kelpaa sellaisenaan miltei mihin vaan. Oheen voi vielä valmistaa salaatin. Purjo ja kalkkuna toimivat todella hyvin yhteen. Piirakka oli myös yllättävän täyttävää, vaikkei ehkä ensin uskoisi. Ensi kerralla täytyy varata aterialle myös rapeaa maalaisleipää, jolla siivota loput liemet lautaselta.

20.2.2011

Possun etuselkärulla

Idea tähän ruokaan tuli Jamien jouluohjelmasta, missä Gennaro väsäili joulupossua italialaisittain. Raaka-aineena käytin etuselkää, mitä silloin tällöin saa lähimarketeista käytännössä ilmaiseksi. Irroittelin lähes kaksikiloisesta palasta muutamat luut ja leikkasin sen auki pitkäksi levyksi. Pinnalle suolaa ja pippuria.

Täytteeseen tuli yrttejä, sipulia, pinjansiemeniä, korintteja sekä inkivääriä. Täyte rullaan ja sidotaan kiinni. Asettelin rullan nahkapuoli ylöspäin porkkana- ja valkosipulilohkojen päälle. Hieman öljyä nahkaan ja vielä suolaa ja pippuria pintaan.

Sitten hitaasti kypsytellään 175 asteisessa uunissa noin neljä tuntia. Lihan vetäytyessä, paahdoin oheen vielä kevyesti maustettuja bataattisuikaleita. Maukasta lihaa, mikä pysyi mukavan mehukkaana pitkästä kypsennyksesta huolimatta. Lisäksi annos on melko näyttävä, kun rullasta saa leikattua ohuen ehjän kiekon.

17.2.2011

Sitruuna-rosmariinikakku

En ole koskaan ollut mikään jälkiruokien tai makeiden leivonnaisten leipoja. Nyt Diane Henryn kirjaa selaillessa tuli vastaan resepti mitä oli pakko kokeilla.

Simppeliin reseptiin jauhetaan koneella vanhaa leipää, rosmariininlehtiä ja kuorittuja manteleita. Lisätään sokeria ja leivinjauhetta. Lopuksi lisätään sitruunankuori, oliiviöljy sekä 4 vatkattua munaa. Sekoituksen tuloksena on löysä taikina. Taikina voideltuun vuokaan ja kylmään uuniin. Uuni 180 asteeseen ja annetaan kypsyä noin 50 min tai kunnes puutikkuun ei tartu taikinaa. Annetaan jäähtyä.

Kakkuun tulee vielä oma siirappi, joka valmistetaan kuumentamalla pannussa kahden sitruunan mehu, vettä ja sokeria. Pari rosmariinin oksaa mukaan antamaan makua. Kakkuun tikulla reikiä ja siirappi kaadetaan lämpimänä joukkoon. Nautitaan jäähtyneenä. Kakkua olisi voinut vielä pimpata tomusokerilla, mutten viitsinyt. Todella hyvää. Sitruuna oli pehmentynyt mukavasti ja kakku oli raikas sekä pehmeän maukas. Rosmariinin maku oli aika mieto. Kakkua valmistaessa arvelin myös oliiviöljyn suurta määrää, ei lopputulos ollut yhtään liian rasvainen.

12.2.2011

Leipäkokeiluja Osa 10 - Myllärinleipä

Bourke street bakery -leipäkirja jaottelee leipiä juurileipiin, joita on perusleivät sekä perusleivistä tehdyt kikkailuversiot. Juurileipien lisäksi kirjassa on vielä hiivaleivät ja oliiviöljyleivät. Omat kokeilut ovat vielä perusleivissä, ja niistä viimeisessä myllärinleivässä. Myllärinleipään tulee vaalean hapanjuuren lisäksi vehnäjauhoa, täysjyvävehnäjauhoa sekä ruisjauhoa. Muuten ohje on lähes sama kuin hapanleivässä. Leivät kohosivat erittäin hyvin. Maku on sopivan hapan ja ruisjauhoista johtuen mukavan tukeva. Tähän ohjeeseen ne riihiruisjauhot varmaan sopisivat hyvin. Täytyypä joskus kokeilla. Seuraavia leipäkokeiluja voisi olla myös baguette ja briossi.

Aasialainen kalkkunasalaatti

Kalkkunaohjeet jatkuvat. Tällä kertaa testattiin Jamien aasialaistyylistä kalkkunasalaattia. Jamien mukaan "if you like crispy duck, this is better". Olettaisin, että Jamie tarkoittaa crispy duckilla pekingin ankkaa, mitä tarjotaan kevätsipulin, chilin, hoisinkastikkeen kera ohuesta taikinarullasta. Sattumoisin Pekingissä käyneenä voin sanoa, että pekingin ankka on tosi hyvää. Eli tästä ohjeesta oli kovat odotukset.

Riivitään tummaa kalkkunanlihaa pannulle, johon lisätään cashew pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Maustellaan viismausteella, jonka korvasin, jeeralla, kurkumalla, kardemummalla sekä neilikalla. Paahdellaan pikkulämmöllä. Loppuvaiheessa pannulle lisätään hunajaa, jotta hivenen rapsakoituneet ainekset hieman karamellisoituvat. Samaan aikaan tehdään salaatinkastike. Kastikkeeseen tulee klementiinin mehua, limen mehua, raastettua punasipulia, granaattiomenan mehua, öljyä, inkivääriä ja soijakastiketta. Maku on loistavan hapanimelä.

Salaatiin voi pistää melkein mitä salaattia tahansa. Me laitoimme jäävuorisalaattia, rucolaa, minttua, tuoretta korianteria ja viinisuolaheinää. Lisätään pannuainekset salaatin joukkoon ja maustellaan kastikkeella. Lopuksi granaattiomenan siemeniä sekä tuoretta chiliä pinnalle.

Ihan älyhyvää! Oli varmaankin paras safka puoleen vuoteen - voin suositella lämpimästi.

9.2.2011

Kalkkunapasta

Jouluksi meille tilattiin savukalkkuna, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Tästä intoituneena, kun kollega vihjasi marketissa olevan kokonaisia kalkkunoita alta 4 euroo kilo, kävin minäkin nappaamassa 6,2 kiloisen lötkön.

Valmistus oli helppoa, mausteita pintaa, onteloon yrttejä, sitruunoita jne maun mukaan. Ei kuitenkaan täyteen vaan lämmintä kypsennysilmaa on hyvä päästää sinnekin. Esilämmitimme uunin täysille ja kalkkuna vuoassa sisään ja lasketaan lämpö 180 asteeseen. Sitten vaan seuraillaan lihamittaria, joka on tökätty rintafileeseen. Nappasin linnun pois kun mittari näytti 78 astetta. Tähän taisi mennä 3-4 tuntia. Nyt on sitten pakastin täynnä kalkkunaa, mistä on tarkoituksena fiilistellä erilaisia ruokia. Aloittelimme vaatimattomasti kalkkunapastakastikkeella. Mutta lisää seuraa.

8.2.2011

Rapupasta

Saimme taannoin 70 pakastettua keitettyä jokirapua tuttavalta, joista päätimme väsätä rapupastan. Ravut oli "perattu" vajaassa tunnissa sormien ollessa riekaleina. Onnistuin jopa piikittämään oman peukalonpääni rapuveitsellä.

Kastike oli peruskermakastike, johon tuli hieman sitruunaa ja paljon tilliä. Ravunmaku pääsi hienosti esille. Kylläpä tuli kesä ja rapukestit mieleen. Viimevuonna rapukestit olivatkin kolmen ruokalajin illallinen Hämeenlinnan raatihuoneella, kun häme julistettiin rapumaakunnaksi.

5.2.2011

Ricottanektariinijälkkäri

Keftalihapullataginen oheen väsäilin toisen Gordonin helpon jälkkärin ricottajuustosta sekä nektaarinista.

Uunivuoat voidellaan ja vuorataan tomusokerilla. Ricottaan sekoitetaan kananmuna, sitruunankuorta sekä tomusokeria. Lusikoidaan vuokiin. Sitten uuniin 20 minuutiksi, kunnes pinta saa hieman väriä ja keskusta hieman kiinteytyy. Jäähdytetään ennen tarjoilua.

Nektariini leikataan lohkoiksi, jotka kieritellään sokerissa ja paistellaan voin kanssa pannulla, kunnes karamellisoituvat kauniisti. Lisätään sitruunan mehu joukkoon ja asetellaan ricottaannosten kanssa tarjoiluastialle. Päälle hieman karamellinestettä.

Mukavia makuja. Ricottapaistos pysyi melko mietona ja talvinektariinit karamellisoituivat todella herkullisen makuisiksi.

3.2.2011

Sitruunainen keftalihapullatagine

Tätä ruokaa olemme monesti tehneet, mutta nyt vasta dokumentoidaan. Ohje löytyi vuosia sitten marokkolaisesta keittokirjasta. Ruoka on raikas, vaikkei lihapullista tule ensimmäisenä raikkaus mieleen. Raikkaus tulee sitruunan käytöstä ohjeessa. Liha on jauhettua lammasta, joka maustetaan sipulilla, jeeralla, kanelilla, persiljalla, ripauksella cayennepippuria sekä tietysti suolalla ja pippurilla. Pullien annetaan levätä ja sillä välin tehdään liemi. Liemeen aloitetaan kuullottamalla sipulia voissa. Lisätään sahramia, chiliä ja tuoretta hienonnettua inkivääriä sekä korianteria ja sitruunanmehua. Kiehautetaan ja lisätään lammaspullat liemeen. Haudutellaan pullia käännellen noin 20 min. Sitten lisätään sitruunanlohkoja ja keitellään vielä 10 min ilman kantta, jotta liemi keittyy hieman kokoon. Tarjoillaan couscousin ja rapean leivän kera.