Sisäfilettä ja lumista kurttukaalta

Harmi ettei tullut otettua kasvimaalta kuvaa, ennen viimeisen kurttukaalin korjaamista. Sen verran oli hassu näky, kun kaalinkerä pilkotti juuri ja juuri lumen alta. Mutta vaikka kaali oli jäässä, niin kun se oli sulanut, havaitsin sen täysin syömäkelpoiseksi. Paahdoin sen voissa, sipulin, valkosipulin ja valkoviinin kera, lisukkeeksi sisäfileelle.

Nyt on kasvimaa täysin tyhjä, mutta onneksi uusia siemenpusseja tuli jo postissa - niitä päässee istuttamaan "kohtapuoleen" :)

Kurpitsaa kolmella tavalla

Kurpitsa se vaan on hassu kasvi. Meillä on vieläkin jääkaapissa pari kappaletta, ne kun säilyvät hyvin kovassa kuoressaan. Mieto maku soveltuu sekä suolaisiin, että makeisiin ruokiin.

Aiempia kurpitsakokeiluja jatkettiin nyt risotolla. Perusrisottoreseptiin kuutioitiin noin 400 g kurpitsan maltoa sekä paahdettiin kunnon kourallinen pinjansiemeniä. Taisin pistää mukaan vielä sahramiakin. Vaimo kehui yhdeksi parhaimmista risotoista. Täytyy kyllä myöntää, että maku oli jotakin mitä ei ollut juuri aiemmin saanut ja se vain parani mitä enemmän söi.

Risottoa tuli sen verran reilusti että päätin tehdä lopusta kurpitsariisipiirakan. Murotaikinapohjaan risoton loput ja päälle voimakasta cheddarjuustoa. Ja vaikka risotto on ruokana semmoinen, ettei se toisena päivänä oikein toimi, tässä se kuitenkin toimi hyvin.

Viimeisin ruoka oli makea kurpitsakakku. Kurpitsan lisäksi makua toivat kuivahedelmät, kardemumma, kaneli sekä neilikka.

Seuraavaksi pitäisi kokeilla ainakin kurpitsalasagnea. Täydellinen kurpitsakeittokin on vielä hakusessa.

Katkarapurisotto

Risotto on helposti yksi arkiruokien sankareista. Helppona ja verrattain nopeana ruokana sitä tulee tehtyä säännöllisesti. Kuitenkin siinä(kin) on ulottuvuuksia, joita ei tiennytkään olevan ennen kuin saa maistaa sitä "parasta".

Minulle katkarapurisoton esikuva tulee Ligurian alueelta merenrantaravintolasta Italiasta. Tämä versio pääsi lähimmäksi esikuvaansa, lähinnä liemen ansiosta. Liemi oli puljongin katkarapu demi-glazea. Vinkki laimennetun demi-glazen käyttöön tuli Keittiöelämän pitäjältä. Mutta vaikka oltiin lähimpänä esikuvaa, matkaa on vielä turhauttavan maljon. Paikallisten raaka-aineiden kanssa on hankala kilpailla. Iskostuukohan siitä meri-ilmastakin mineraaleja suoraan ruokaan paikallisten viinien lisäksi - kyllä varmaan. Noh, hyvää risotto joka tapauksessa oli.

Tillilohifetapiirakka

Piirakat ovat olleet meillä jo pitkään pastan ohella suosituimpia arkiruokia. Piirakan täytteeksi voi pistää miltei mitä vaan, kunhan vähän miettii etteivät maut kauheasti riitele. Tässä piirakassa halusin käyttää viimeisiä kesän tillejä - ja runsaasti. Itseasiassa, tillin ollessa niin hieno yrtti kuin se on, ajatuksena oli pistää vähän liikaa tilliä. Voiko sitä olla liikaa?

Lohi ja tilli olivat pääainekset. Lisänä tuli omaa paprikaa sekä papuja. Päälle kuutioin fetajuustoa. Täytteeseen tuli vielä maustettu muna-kermaviiliseos. Pohja oli normaali itsetehty murotaikina. Nelisenkymmentä minuuttia parisataa-asteisessa uunissa toi kivan värin pintaan.

Ei sitä tilliä liikaa ollut, vaan ihan sopivasti. Suolainen feta toi mukavan lisän tillin ja kalan klassikkomakuyhdistelmään. Hyviä kesämakuja.

BTW. Tämä ruoka tuli tehtyä jo muutama kuukausi sitten, mutta ei vaan tullut julkaistua.

Lammaskaalta kahdella tapaa

Syksy on kaaliaikaa. Tätä aliarvostettua ainetta saa oman kasvimaan lisäksi tietysti kaupasta ja todella halvalla. Meillä on jonkin verran vielä kurttukaalta jäljellä joten käytin sitä lammaskaaliin - lasagnessa sekä piiraassa.

Jauhoin ensin luuttoman paistin. Maustoin sitä omalla tomaattikastikkeella, suolalla ja pippurilla. Molemmissa ruoissa mukaan tuli hienoksi silputtua kurttukaalta ja hieman fenkolinsiemeniä.Lasagneen tuli tietysti vielä pastalevyjä sekä valkokastiketta. Piirakkaan vielä ranskankermaa sekä kananmunaa. Varsin simppeleitä reseptejä, mutta oikein maistuvaa.

Hollandaisekastike lohelle ja kesän viimeisiä kasviksia

Ihmettelin taannoin erästä ruoanlaitto-ohjelmaa, missä kaverit valmistivat muun muassa hollandaisekastiketta keittämälleen lohifileelle. Sen verran vakuuttavat naamanilmeet heillä oli ateriaa nauttiessaan, että ajatus jäi muhimaan.

Hollandaise on varsin simppeli aineidensa puolesta, mutta valmistuksessa pitää olla tarkkana. Pointtina on emulgoida sitruunamehu, munankeltuainen sekä kirkastettu voi. Lisäksi mausteina laitoin suolaa, pippuria sekä cayennepippuria. Tein kastiketta vain hyvin vähän ja lopputulos oli varsin paksua, johtuen ilmeisesti voin ja munankeltuaisen suhteesta. Enemmän voita - kastike on juoksevampaa. Nyt minulla oli noin 50 grammaa voita yhden munankeltuaisen kanssa. Muuten homma meni putkeen kastikkeen osalta. Lohta en keittänyt vaan paahdoin perinteisesti uunissa. Vaimo väsäsi lisukkeeksi kasvimaalta omaa ruusukaalta sekä purjoa pecanpähkinöillä ryyditettynä. Mausteina vielä parmesaani ja tietysti voi missä ainekset paahdettiin.

No olihan se hyvää. Oikeastaan hollandaise ja lohi komppasivat toisiaan aivan hämmästyttävän hyvin - ei suotta klassikkoyhdistelmä. Ihme ettei ole ennen tullut tehtyä. Eiköhän nyt tule. Kannattaa muuten tarjoilla heti.

Sinisimpukoita valkoviinissä

Usein on marketin kalatiskissä myös sinisimpukoita, mikä on varsin hienoa. Tällä kertaa kermaisen sinisimpukkakeiton sijaan teimme simppelisti valkoviinissä haudutetut sinisimpukat.

Kuullotellaan punasipulia, valkosipulia sekä chiliä pannulla öljyssä. Lisätään simpukat ja lorotetaan reilusti valkoviiniä perään. Maustetaan. Kansi kiinni ja simpukat hautuvat valkoviinin höyryissä. Nautitaan sellaisenaan oman leivän kera.

Tässäpä muuten hauska vinkki. Sinisimpukkalientä oli sen verran, että päätimme donkata sinne hieman arborioriisiä. Haudutin niitä kannen alla kunnes liemi oli imeytynyt ja riisit olivat sopivan al dente. Sakeutetaan lopuksi normaalisti pikku nokareella voita sekä raastetulla parmesaanilla. Huippuhyvää risottoa huippuhyvästä liemestä.

Camberi e finocchio

Lomalla on enemmän aika ihmetellä kaupungin ruokapaikkoja. Tällä kertaa kauppahallissa tuli vastaan isoja tiikerirapuja. Päätin yllättää vaimon ja nappasin muutaman mukaan. Marinadissa oli chiliä sekä yrttejä ja valkosipulia. Ei muuta kuin grilli kuumaksi ja minuutti pari per puoli. Ohessa oman maan makeaa fenkolia balsamicon kera.

Pancetta e zucchini

Kotipuutarha tuottaa raivolla kesäkurpparia ja vaimo on pystynyt ideoimaan ad hoc lisukkeita miltei samassa tahdissa. Tämä ateria perustuu Jamien carbonara (äännetään karponaaraa :) ohjeeseen.

Paahdetaan tuoretta valkosipulia sekä hyvälaatuista pancettaa pannulla muutama minuutti. Lisätään pilkottu kesäkurpitsa. Paahdetaan lisää. Lisätään hieman raviolin/pastan keitinvettä. Kun ravioli/pasta on valmis lisätään se joukkoon sekä munankeltuais-kerma-parmesaanikastike koko ajan sekoittaen. Maustetaan ja nautitaan. Helppoa sekä hyvä.

Ribsejä kiinalaisittain ja kesäkurpitsasalaatti

Ribsit kuuluvat kesään. Tämänkertaisiin ribseihin päätettiin kokeilla sattumalta löytynyttä kiinalaistyylistä marinadia.

Marinadiin tulee pari desiä hoisinkastiketta, pari ruokalusikallista raastettua inkivääriä, desi soijaa, kolme ruokalusikallista seesamiöljyä, puoli desiä riisiviinietikkaa, puoli desiä sherryä (käytimme rommia), neljä ruokalusikallista sokeria sekä kiinalaista viismaustetta (käytimme fenkolia, rakuunaa, kanelia ja neilikkaa).

Kylkirivit pellille tai vuokaan ja marinadi päälle. Ribseistä tulee mehevämpiä, mikäli marinadi peittää ne kokonaan. Peitetään astia tiiviisti foliolla ja kypsennetään 160-asteisessa uunissa kolme tuntia. Kypsennyksen lopulla poistetaan folio. Lopuksi sivellään ribsit öljyllä ja grillataan vielä kevyesti.

Ribsien oheen vaimo loi lempeän kesäkurpitsasalaatin. Omien kesäkurpitsoiden lisäksi kasvimaalta mukaan pääsi omia tomaatteja, härkäpapuja, vahapapuja ja salaattia. Maustetaan kevyesti paahdetuilla pecanpähkinöillä sekä parmesaanilla.

Hyvä ateria. Ribseissä oli samaa henkeä kuin pekinginankassa, josta satun kovasti pitämään. Salaatti oli erittäin hyvää. Omat tuoreet pavut ovat uskomattoman hyvänmakuisia. Taannoinen salsa toi pikanttia lisää kokonaisuuteen.

Raikas salsa loimulohelle

Kävipä tuuri, kun vierailimme "vieraassa" marketissa taannoisella kauppareissulla, sillä löysin Aji Cristal chilejä. Paketissakin luki, että raikasta chiliä (sitähän se chilin nimikin vissiin meinaa). Tämä on jo toinen kerta, kun teen salsaa Aji Cristalista, eikä ensimmäisen kerran loistava maku ollut sattumaa - lopputulos onnistui jälleen.

Silputaan sipuli, valkosipulia, paprika, kourallinen kirsikkatomaatteja, tuoretta korianteria. Lisätään limen mehua sekä kolme kappaletta chilejä, joista on siemenet ja sisäosat pois. Kuumennetaan hetken kattilassa ja maustetaan kevyesti suolalla ja pippurilla.

Vaikka chili on 1-10 asteikolla 7, niin tarkan "siivouksen" jälkeen se antaa miellyttävän lämmön ja satunnaista tulisuutta. Lopputuloksena on hyvänmakuinen raikas chilisalsa, joka käy esimerkiksi loimulohea raikastamaan.

Häränhäntää, timjamia ja siikliä

Siitä lähtien kun maistoin häränhäntäragua eräässä pikkuraflassa, on sitä pitänyt kokeilla itsekin. Kauppahallista nappasin viitisen kappaletta hännän pätkiä ja aloin pitkän valmistusprosessin.

Hännistä liiat kalvot ja rasvat pois. Hännät pataan ja puljonkia perään, että peittyy. Kiehautetaan ja poistetaan vaahtoa. Sitten liemeen vielä selleriä, sipulia, valkopippuria, suolaa, laakerinlehtiä sekä valkosipulia. Annetaan hautua 160 asteisessa uunissa kolmisen tuntia.

Kun pata on hieman jäähtynyt, siivilöidään lientä talteen ja riivitään lihat luista. Liemestä voi kuoria rasvaa päältä, sillä hännänpalat ovat varsin rasvaista tavaraa. Kuullotellaan sipulia voissa ja lisätään lientä. Suurustetaan liemi ja maustellaan timjamilla, pippurilla sekä tilkalla kermaa. Lisätään hieman sitruunamehua elävöittämään ja raikastamaan makua. Annetaan hautua vielä noin tunti.

Varmaankin maukkainta lihaa mitä on tullut tehtyä. Katsoin kelloa kun olin syönyt ja koko hommaan meni noin 6 tuntia. Pretty slow. Mutta eikös sitä sanota, että hiljaa hyvä tulee. Varmaan joku kokki sanonut.

Mansikkajäätelö

Kuumana kesäpäivänä jäätelö maistuu. Ja koska omia mansikoita kasvaa miltei nopeammin kuin ehtii syömään, vuorossa oli mansikkajäätelö.

Tämä on kolmas perusjäätelöresepti mitä olen tehnyt. Ensimmäisessä oli kananmunankeltuaista ja jota myös kuumennettiin, että seos sakeutuisi. Seuraavassa ei ollut lainkaan munankeltuaista ja se oli jäätelön ja sorbetin väliltä, eli hieman hileinen. Tähän reseptiin tuli taas munankeltuaista, mutta sitä ei kuumennettu. Lisäksi olen hakenut sopivaa rasvan määrää, sillä jokaiseen reseptiin on tullut kermaa.

Pariin munankeltuaiseen sekoitetaan 50 g tomusokeria ja vaahdotetaan. Lisätään 2 desiä rasvatonta maitoa sekä 2 desiä kermaa vaahdotettuna. Lopuksi lisäsin reilut pari kourallista kypsiä jääkaappikylmiä mansikoita. Pyörittelin massaa noin 20 minuuttia, jolloin koostumus oli mieluinen.

Jätski meni ihan nappiin. Maku oli todella hyvä. Maku oli makea, mutta kuitenkin raikas. Koostumus ei mikään kaupan jäätelö ollut mutta ei juuri hileinenkään. Tällä ohjeella tulee varmasti tehtyä lisää.

Escarolekeitto

Kuka ensimmäisenä miettisi tehdä salaatista keittoa - no italialaiset tietysti. Escarolesalaattia oli kaukonäköisesti istutettu vaimon toimesta meidänkin puutarhaamme, joten pääsimme testaamaan tätä perusitalialaista keittoa. Valkosipulia, sipulia, panchettaa kuullotellaan öjlyssä. Lisätään selleri, joka korvattiin lipstikalla. Lisätään vielä kasvisliemi sekä tomaattia. Haudutellaan 20 min ja lisätään salaatit. Haudutellaan vielä hetki.

Paahdetaan hieman patonginviipaleita, hierotaan niihin valkosipulia ja asetetaan lautaselle. Kaadetaan keittoa päälle ja ateria on valmis. Kevyttä ja hyvää.

Tilliliha

Kuulun itsekin siihen enemmistöryhmään jolla ei ole tillilihasta lapsuudesta kuin huonoja muistoja. Tuttavien vakuutteluista innostuneena otin Hansin kotikeittiö-kirjan käteen ja aloin rohkeasti väsäämään omaa tillilihaa. Kasvimaalla tillitkin ovat rehottaneet siinä määrin, että mukava saada niille lisäkäyttöä.

Puolitoista kiloa naudan ulkopaistia kiehautetaan ja kuoritaan vaahto pois. Lisätään juurekset ja mausteet. Eli porkkana, sipuli, valkosipuli, varsiselleri ja valkopippuri. Keitetään kypsäksi; mihin kului aikaa noin 2,5 tuntia. Otetaan liha sivuun jäähtymään liemessään. Otetaan puoli litraa keittolientä sivuun. Kuullotellaan sipulia, lisätään jauhot ja imeytetään liemi pikkuhiljaa joukkoon. Lisätään tillinvarret sekä piparjuuriraaste. Haudutellaan puolisen tuntia. Lisätään kerma ja haudutellaan lisää. Siivilöidään ja lisätään kuutioitu liha ja silputtu tilli. Tarkistetaan maku. Tilliliha nautitaan uusien perunoiden kera.

Onhan se hyvää. Oikeesti. Kastike on todella hyvää. Lihassa itsessään olisi voinut olla enemmän makua, joten ensi kerralla voisi ottaa "huonompaa" palaa. Hansin alkuperäisessä ohjeessa oli häränrinta, mitä ei meitin marketissa tietenkään ollut. Ulkopaisti oli "huonointa" lihaa mitä löytyi marinoimattomana. Joka tapauksessa voin tehdä tälläistä tillilihaa uudestaan koska tahansa.

Pinjansiemen-mustapippurijäätelö

Ajatus omasta jäätelöstä on muhinut pitenpään takaraivossa... takaRAIVO... siinäpä hassu nimi. Oman jäätelön esteenä on ollut työläs tekoprosessi sekä se, että kotijäätelön auto pysähtyy meidän portin edessä ja sitähän on sitten tullut käytettyä hyväksi. Jäätelökonetta olen silloin tällöin ihmetellyt kaupoissa, mutta hinnat ovat olleet aika korkeita laitteelle, jolle ei välttämättä olisi paljoa käyttöä. Nyt kuitenkin kuulin, että lidlissä oli myynnissä kone alle 25 euron ja kun olin vielä törmännyt edellisenä päivänä todella erikoiseen jäätelöohjeeseen Glorian Ruoka&Viini -lehdessä - päätin hakea koneen ja alkaa tekemään omat jäätelöt tästä lähin.

Jäätelöön tuli pinjansiemeniä sekä mustapippuria. Paahdetaan kunnon kourallinen pinjansiemeniä ja pienennetään veitsellä karkeaksi rouheeksi. Teelusikallinen kokonaisia mustapippureita lämmitetään pannulla ja rouhitaan jäähtyneinä. Nämä lisätään munankeltuais-kerma-maito-sokeriseokseen.

Lopputuloksena oli täyteläinen pähkinäinen maku, johon mustapippuri toi lämpöä. Ainoa miinus mitä keksin oli että pinjansiemenissä oli sen verran rasvaa että kevytmaidon sijasta olisi voinut käyttää rasvatonta maitoa ja siten keventää hieman lopputulosta. Joka tapauksessa todella hyvää. Kone muuten toimi hyvin vaikka on hieman äänekäs.

Savuankeriaskeitto basilikalla

Marketin kalatiski yllätti iloisesti myymällä ankeriasta. Nappasimme yli kahden kilon vonkaleen mukaan tarkoituksena savustaa se appiukon vierailulle. Ensimmäinen yllätys oli se ettei ankeriasta ollut suolistettu - ja heti saatiin juuri saapuneelle vieraalle puuhaa. Itse savustus meni yllätyksittä, mutta ankeriaan rasvaisuus yllätti sitäkin enemmän. Maku oli loistava, mutta itseäni rasvaisuus alkoi tökkiä pikapuoleen.

Isosta kalasta, siis kai ankerias on kala, jäi appiukon avusta huolimatta hyvin seuraavalle aterialle. Käytimme lopun savuankeriaskeittoon. Rasvaisuutta leikkaamaan lisäsin tomaattia sekä sitruunaa. Tämä toimi ehkä savustusta paremmin. Mukaan heitettiin vielä pikkumustekalaa ja runsas määrä tuoretta basilikaa omasta kasvihuoneesta. Erittäin hyvää keittoa, joka toimi hyvin tuoreen hapanleivän kanssa.

Silakkarullat

Silakat ovat marketin peruskamaa. Sen lisäksi, että saatavuus on hyvä silakka on edullista ja usein tuoretta. Harmi vaan, etten oikein sellaisenaan pidä sen mausta. Vanha pomoni jutteli vuosia sitten tekevänsä silakoista rullia, joiden sisälle jotakin maistuvaa "tahnaa" ja hauduttelevansa niitä ruokakermassa. Pomon reseptiä on sittemmin tuunattu poistamalla siitä ruokakerma ja kokeilemalla rulliin vaikka mitä täytteitä. Päälle voi raastaa esimerkiksi hyvää englantilaista cheddaria. Palailen silloin tällöin tähän reseptiin, kun haluan helppoa ja maistuvaa silakkaruokaa.

Leipäkokeita Osa 13 - Paluu valurautapataan ja juuren vaiheita

Lainasin lankomiehen leipäkirjaa, mistä kahlasin perushapanleivän ohjeen. Kirjassa oli mukavan seikkaperäisesti selitetty leivänteko. Vaikka on leivänteossa paljon onnistumisia takana, aina sitä oppii uutta.

Ensinnäkin kirjassa julistettiin, ettei kotioloissa ole valurautapadan voittanutta, mitä tulee kosteuden säilyttämiseen paistumisen alussa. Itse olen roiskinut vettä uuniin, mutta ei se ole yhtä hyvä keino. Pata on tullut jäädäkseen.

Toinen oivallus liittyi juuren herättelyn vaiheisiin. Testasin taannoin sitä, etten juurikaan herätellyt juurta ennen taikinan tekoa ja jälki oli sen näköistä kuin leivät olisivat räjähtäneet uunissa. Maku oli myös melko mieto. Toisella kertaa tein taikinan, kun juuri oli kohonnut huippuunsa. Leivät onnistuivat hyvin, mutta eivät olleen niin happamia kuin toivoin. Kolmannella kerralla tarkastelin juurta tarkkaan, että happoja olisi kehittynyt riittävästi, ja sitten taikinan tekoon. Maku oli heti voimakkaampi.

Kolmas oivallus ei niinkään ole oivallus vaan se, että ostin muutaman halpiskorin missä leipiä on kätevä kohottaa hengittävässä astiassa ja siirtää pataan paistettaessa. Hyvä sijoitus muutamalla hassulla eurolla. Näissä tuli liinatkin mukana.

Raparperipiirakka

Raparperikausi on menossa täyttä häkää. Perinteinen raparperipiirakka sai kyytipojakseen vaniljakastiketta ja kotimaisia mansikoita. Mansikat ovat vielä järkyttävän kalliita. Täytyy muistaa ensi kerralla, ettei keitä raparperipaloja ihan niin kauan, jos haluaa että ne säilyvät paloina piirakassa.

Parsakausi rulez...

Olenkin jo varmaan tästä maininnut, mutta meillä kasvatellaan omaa parsaa, mitä voin lämpimästi kaikille suositella - jos vaan vähänkin parsasta pitää. Moni ei tiedäkään, että parsa on yksi niitä vihanneksia, mitkä pitäisi syödä pian leikkaamisen jälkeen, niin maku on paras mahdollinen. Syynä lienee kemialliset reaktiot mitkä alkavat heti katkaisun jälkeen. Sama tapahtuu myös maississa ja, kas kummaa, perunassa. Näissä kahdessa aika on vielä kriittisempää, koska molemmissa on paljon sokeria.

Olin myös taannoin Tampereen Näsinneulan ravintolassa syömässä Finlandia-menua. Päädyin menuun koska siinä oli parsaa. Voi pettymysten pettymystä, kun päästiin parsaan. Ravintolassahan on hyvä ruoka ja keittiö oli kyllä hienosti ottanut raaka-aineestaan kaiken irti, mutta se jäi valovuosien päähän "oikeasta" parsasta. Eipä siitä enempää.

Parsaa höyrystetään jonkin aikaa ja nautitaan pienen voinokareen sekä raastetun parmesaanin kera. Ohessa oli ankanrintafilettä.

Kasvispizzaa

Monesti sunnuntaina tulee tehtyä pizzaa, sillä mikäpä parempi tapa "tuhota" kaikki ruuanjämät mitä jääkaappiin on kertynyt. Tällä kertaa pääosassa oli oma tekemä pesto sekä horsmanversot. Harvemmin sitä täysin kasvispizzoja tulee tehtyä.

Perustaikina, johon keittelin tomaattikastikepohjan. Donkkasin kastikkeeseen hieman omaa pestoa sekä puristin kunnolla valkosipulia mukaan. Päälle pestoa sekä kirsikkatomaatin puolikkaita leikkuupinta ylös sekä tietysti buffalomozzaa. Horsmapizzaan tuli tomaattikastikkeen lisäksi siis nuoria maitohorsmanversoja sekä buffalomozzaa.

Horsmapizza oli hyvää, vaikka horsmanversot olivat melko mietoja. Pestopizza sen sijaan oli ihan loistava. Oma pesto pelkästään on todella hyvää, mutta eipä olisi arvannut sen toimivan pizzassa näin hyvin. Pakko tehdä uudestaan.

Perunapalsternakkakuorrutteinen lohilaatikko

Miten sitä jotkut reseptit jäävätkin mieleen, mutta niitä tulee valmistettua kuitenkin vasta, kirjaimellisesti, vuosien kuluttua. Tässä yksi sellainen. Kirja mistä tämän ohjeen perusta on, on ollut minulla varmaankin vuodesta 2003. Itse "muistijälki" tuskin on niin kaukaa, mutta vuosien takaa kuitenkin. Kyseessä on Jamien fantastinen kalapiirakka Alastoman kokin paluu kirjasta. Ruoka on hyvin konstailematon ja kotoisa. Ja nyt kun minulla oli viikonloppuna hieman enemmän aikaa päätin vihdoin tehdä sen.

Alkuperäinen ohje menee kutakuinkin näin. Turskasuikaleiden (tai siika, kuha, lohi) joukkoon tulee pinaattia ja pari keitettyä munaa lohkoina ja niiden päälle valutetaan kermakastike, jossa on porkkanakuutioita, yhden sitruunan mehu, sinappia, voimakasta cheddarjuustoa sekä persiljaa. Lopuksi päälle tulisi perunasosekansi. Sovelsin tietysti ohjetta.

Pinaattia en ostanut, sillä se harvoin maistuu miltään - odottelen meidän omaa tuotantoamme. Porkkanan jätin pois ja korvasin sen oman maan palsternakoilla, joita vaimo älysi istuttaa syksyllä - ne ovat talvehtineet aivan loistavasti. Valmistin palsternakat siikliperunoiden sekaan soseeseen. Kermakastikkeeseen laitoin runsaasti rosmariinia persiljan sijaan. Muuten perusohjeen mukaan.

Ruoka-aineet ladotaan vuokaan ja kypsennetään uunissa 225 asteessa kunnes pinta ruskistuu mukavasti. Siihen taisi mennä noin 40 minuuttia. Oikein hyvää, eikä liian raskasta. Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaan kun omat perunat ja pinaatit ovat käytössä.

Cheddar-pestokiekurat

Vaimo loihti yksinkertaisen, mutta erittäin addiktoivan leivonnaisvälipalan. Lehtitaikinapohjalle levitetään omatekoista pestoa ja raastetaan voimakasta cheddarjuusto. Rullataan levyä vastaikkaisilta puolilta yhteen ja pätkitään pikku levyntapaisiksi ja paisteaan mukavan värisiksi. Varoitus: tulee ahmittua.

Paistivälipalaa

Pitää sen verran blogata menneitä, että taannoisen pääsiäiskaritsan särpimistä löytyi hieno makuelämys. Roseeta karitsanpaistia, pitkään kypsytettyä vintage cheddaria (koostumus murenevaa kuin parmesaani), sitruunatimjamia, pannulla paahdettua omaa hapanleipää sekä laadukasta oliiviöljyä. Että voi maut natsata hyvin yhteen.

Perinteinen karitsanpaisti kahvikastikkeella

Pääsiäisen alla vierailimme taasen Ahlmanin tilapuodissa, josta tarttuikin jos jotakin matkaan, muun muassa luullinen karitsanpaisti. Paisti päätettiin valmistaa perinteiseen tapaan kahvikastikkeella.

Poistin jonkin verran kalvoja ja ylimääräistä rasvaa. Sitten suolaa ja pippuria pintaan. Terävällä veitsellä pieniä pistoreikiä, mihin tungetaan valkosipulin kynnen paloja. Lisäksi rosmariinin oksia maun mukaan.

Esilämmittelin uunin 175 asteeseen. Paistomittari kiinni paksuimpaan kohtaan ja paisti uuniin. Samalla alensin uunin lämpötilaa 150 asteeseen. Kahvikastiketta varten keitetään kunnon kuppi vahvaa kahvia, johon lisätään kermaa ja sokeria. Kun paisti on ollut uunissa 45 min, aloitetaan sen valelu kahvikastikkeella. Paistia valellaan  paiston ajan aina 15 min välein. Otin paistin pois, kun lihalämpömittari näytti 69 astetta, mikä takasi että liha oli vielä mukavan rosee sisältä. Paisti folioon vetäytymään ja kastikkeen tekoon.

Kastikeeseen otin hieman paistinlientä, mihin lisäsin lisää kermaa ja mausteita. Oheen paahdoin hieman bataattia muskotilla ja timjamilla maustettuna. Ruokajuomana oli kälyltä saatua Itävaltalaista punkkua. Hassua, että ulkona lämpötila heitteli 21 astetta. Eli harvinaisen hyvä pääsiäinen.

Savustettua siikaa ja paahdettua halloumia valkoviinihunajakastikkeella

Kuten on useammalla taholla kommentoitu, joskus kotimaista tuoretta kalaa on hankala saada. Eli kun sitä on, niin sitä tulee poikkeuksetta ostettua. Kokonaiset kalat ovat erityisen näppäriä, koska ne voi savustaa - mikä on helppo ja hyvä valmistustapa.

Suolattuna ollut siika huuhdellaan ja kuivataan ja donkataan leppälastuilla ladattuun savustimeen. Pienehkö siika valmistuu meidän savustimessamme runsaassa 20 minuutissa.

Oheen paahdoin hieman halloumia. Halloumin kannattaa liota viipaloituna ennen käyttöä että suolaisuus hieman vähenee.

Savusiialle ja halloumille valmistin hieman maustekastiketta valkoviinistä, hunajasta, tuoreesta timjamista sekä murskatuista mantelilastuista. Saostin kastiketta pienellä määrällä voita.

Kesäistä hyvää. Samalla testattiin ruokajuomana itse Essin suosittelemaa chardonnayta.

Laventerimadeirahunajalla glaseerattu kana rakuuna-pinjansiemenkastikkeella

Laventelikokeiluissa on jälleen ranskalainen maatiaiskana. Soveltelin Silvena Rowen kanankoiville tarkoitettua ohjetta kokonaiseen kanaan. Valelin kanan kauttaaltaan etukäteen valmistetulla laventelimadeirahujalalla sekä suolalla. Lisäsin pienet voisiivut kanan nahan alle rintafileiden kohdalle etteivät ne kuivu. Paahdoin kanaa uunissa kunnes kypsää ja pinta kullanruskea. Kana folioon vetäytymään.

Seuraavaksi kastike. Maistoin paistoastian pohjalle kertynyttä lientä, jonka totesin erittäin hyvänmakuiseksi. Mukaan kunnon kourallinen pinjansiemeniä, nippu rakuunaa (kirveliä ei sattunut marketista löytymään) sekä hieman lisää hunajaa. Kiehautetaan.

Kana oli taasen todella hyvää, mutta kastike oli aivan älyttömän hyvää - tosin aika täyteläistä. Oheen hieman couscousia. Tätä pinjansiemenkastikeideaa pitää miettiä lisää.

Ankanrintaa timjamin ja karamellisoidun laventelihunajan kera

Idea tähän ruokaan tuli taannoiselta plantagenreissulta. Siellä nimittäin oli hieman harvinaisempaa laventelia saatavissa mukavassa ruukussa. Nappasin yhden ruukun mukaan. Laventelia on tehnyt mieli koittaa jo jonkin aikaa, sillä Diane Henryä ja Silvena Rowea lueskellessa laventeli vilahtelee varsin mielenkiintoisissa ruokaohjeissa. Tämä on sovellus ohjeesta, joka on kokonaiselle ankalle.

Aloitin marinoimalla ankanrinnan. Nahkapuoli viilellään kunnon vekeille ja levitetään marinadia fileelle. Marinadiin tulee valkosipulia, timjamia, oliiviöljyä sekä ruoanlaittokonjakkia (Monnet). Marinoidaan parisen tuntia. Samalla voi valmistella laventelihunajan. Muutamia laventelin oksia hunajaan ja kuumennetaan kiehuvaksi. Annetaan maustua vähintään tunnin.

Paahdetaan ankanrintaa pannulla nahkapuoli alaspäin keskilämmöllä, että ylimääräinen rasva poistuu nahan alta. Kaadoin välillä rasvaa pois pannulta. Varotaan ettei nahka saa liikaa väriä. Otetaan samalla väri toisellekin puolelle. Pannu pois levyltä ja valellaan laventelihunajalla kauttaaltaan. Laitetaan ankanrinta vielä pannuineen 175 asteiseen uuniin kunnes hunaja karamellisoituu. Koko prosessiin meni ehkä vajaa tunti ja file oli vielä mukavan rosee ja mehevä. Oheen laiton hieman juureksia.

Kaikin puolin onnistunut ateria. Maut toimivat mukavasti yhteen ja laventelia oli juuri sopivasti. Mainittakoon että edellinen kokeilu päätyi sokerin kärähtämiseen, mikä ei estänyt ruoan syömistä, mutta annos oli kaikkea muuta kuin kuvauksellinen.

Pannupizza

Pannupizzan idea on kytenyt mielessä alkuvuodesta asti kun luin "Jamie Amerikassa" kirjaa, missä hän tunnustaa että onhan se oikein tehty pannupizzakin hyvää. Googlettelin hieman ensin aloitusta että miten muut ovat pannupizzaa toteuttaneet - tulee muuten monta intialaisten väsäämää videota jos etsii YouTubesta "pan pizza" termillä. Ohjeita ja tapoja tuntui olevan monia - yhteistä vain pannu. Joissakin kuumennetaan pannu etukäteen ja toisissa ohjeissa ei pizzaa pistetä edes uuniin, vaan se tehdään kuten grillipizza mutta pannulla.

Lähdin seurailemaan Jamien ohjetta missä taikina on kiloinen peruspizzataikina, mihin ei kumma kyllä tullut lainkaan öljyä. Tomaattikastike niin ikään oli perustomaattikastike, miinus oregano, mitä ei sattunut nyt olemaan.

Taikinaa kohotettiin tuplakokoon ja sitten jaoin sen kolmeen osaan. Taikinapalat painettiin öljytyille pannuille kunnes pohja oli noin sentin paksuinen ja reunat kohoavat kunnolla. Sitten tomaattikastike levitetään pohjalle .

Pizzan päällinen erosi Jamien versiosta. Päälliseen kuullottelin punasipulia timjamia kunnes sipuli karamellisoitui. Kalkkunankoivesta revin palasia ja paahtelin niitä hieman pannulla, että saivat väriä. Sen lisäksi pizzan päälle tuli vain mozzarellajuustoa. Sitten 200 asteiseen uuniin alatasolle 20-25 minuutiksi.

Hyvää pizzaa. Erityisesti pohja täytteen kera toimi hyvin. Reunan "pulla" oli kyllä ihan ok, mutta vaati hieman täytettä mukaansa. Seuraavaan kokeiluun pitää tehdä kaksi muutosta. Taikinaan on lisättävä öljyä, sekä täytteeseen hieman makeutta lisää. Jonkinlainen makeahko barbeque-vivahde voisi toimia hyvin.

Leipäkokeita Osa 12 - Oliiviöljyleipä

Leipäkokeissa siirryttiin uudelle alueelle - oliivioöljyleipiin. Seurailemassani leipäkirjassa on kunnon luku oliiviöljyleiville. Alkuun tein pelkän perusoliiviöljytaikinan ja siitä kaksi suurehkoa leipää.

Aloitin leivänteon valinnaisella hapatteella, jonka väsäsin edellisenä päivänä. Hapate on minitaikina , eli samat aineosat kuin varsinaisessa taikinassa. Hapate saa "kehittyä" jääkaapissa yön yli.

Leiväntekopäivänä vaivattiin koneella runsas kilon taikina johon tuli jauhoja, öljyä, maitoa, hapatetta, suolaa sekä tuorehiivaa. Kohotusta oli yhteensä kolmisen tuntia ja välillä vaivattiin lisää. Taikina oli melko löysä, juuri ja juuri käsittelykelpoinen. Sitten leipä pellille, kevyt jauhotus ja siinä se sai kohota vielä 40 min ja sitten 250 asteiseen uuniin. Palamista pitää varoa. Pirskottelin vettä uuniin lisäämään kosteutta. Leivät kohosivat uunissa vielä lisää. Lienee huoneilma ollut liian kylmä ja kuiva.

Ensimmäisen leivän kohdalla uuni oli melko kuuma ja leipä alkoi saada väriä melko nopeasti. Alensin uunin lämpötilan toisen leivän kohdalla 225 asteeseen, mikä oli parempi vaihtoehto.

Hyvää leipää! Koostumus oli erittäin kuohkea, ja mukana oli muutama isompikin kaasukupla leivän pinnalla. Nautimme heti aika siivun pelkän balsamicon sekä oliiviöljyn kera - ja tietysti viinin. Leipä tuntui myös maustuvan seuraavaan päivään mennessä. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi leipäkirjassa on oliiviöljytaikinaan perustuvia tuotoksia on esim. panini, flatbread, schiacciata, grissini, chorizo & thyme roll.

Yksinkertaisesti hyvää

Olen aiemminkin fiilistellyt purjolla, että se on varmaankin yksi parhaimmista vihanneskasveista. Laitoin sitä taas lisukkeeksi kaapista löytyneen jämäkevätsipulin kera, mikä osoittautui suolalla ja valkosipulilla maustettuna aivan loistavaksi yhdistelmäksi. Ja lisuke sopi loistavasti lampaan sisäfileen kera. Yksinkertaista ja hyvää.

Hässäkkäpasta

Viime viikot on ollut uuden koiranpennun vuoksi hieman kiireistä, joten ruokapuoli on ollut lähinnä arkiruokaa. Mutta eihän se tarkoita etteikö arkiruoka olisi hyvää. Italialaisen keittiön hienoimpia oivalluksia on pasta, risotot ja pizzat. Ruokia mihin voi donkata edellisen aterian jäänteet jne. Tässäpä hauska hässäkkäpasta. Valmistusaika on käytännössä parikymmentä minuuttia siitä kun pistää pasta veden kiehumaan kunnes istahtaa ruokailemaan. Pastan "mausteeksi" tuli paahdettua hasselpähkinää, fetajuustoa, bresaola-kinkkua sekä tuoretta basilikaa

Leipäkokeita Osa 11 - Kotitekoiset ruispuikulat

Ruisleipää tuli tehtyä vanhalla reseptillä. Uutta sen sijaan oli pari työkaverin vinkkiä; 1) taikinasta muotoilin mukavia pikku leipäsiä. Juuri sopivan paksuisia että ne voi leikata kahtia. 2) taikina tehdään illalla jotta se voidaan jättää yön yli astiaan hapattumaan ja näin valmiin leivän maku on voimakkaampi.

Pääosassa ranskalainen luomukana

Stokmannilla harhaillessa törmäsimme herkussa ranskalaiseen luomukanaan. Päätimme testata väitteet, mitä näkee monissa ruokakirjoissa, että kunnon luomukana on hintansa väärtti. Testaus on ollut jo jonkin aikaa ajatuksissa, mutta harvoin keskustassa käyvänä ei kunnon luomukanaa oikein meinaa saada. Normaali broileri onkin harvoin meillä menulla kun takaraivossa vilkkuu välittömästi kuvat tehotuotannon huonoista puolista.

Ohjeista sen verran, että seurailin pääosin Nigel Slaterin "Konstailematonta kanaa" ohjetta kirjasta Appetite. Rintalihojen kohdalle nahan alle tungin sitruunankuoresta ja salviasta tekemääni maustesilppua. Vatsaontelon maustoin suolalla ja täytin sitten sitruunanlohkoilla ja lopulla maustesilpulla. Sidoin kanan taas kiinni. Pinnalle suolaa ja öljyä sekä salviavoita. Uuni 200 asteeseen. Asetin kanan muutaman valkosipulin kynnen päälle valurautapannulle kastiketta silmällä pitäen. Kypsennysaika tuli niin ikään Nigelin kirjasta, eli 20 min 500g kanaa kohti + 30 min. Kanamme painoi 1,45 kiloa, joten noin 90 minuuttia. Siirsin kanan puolen tunnin jälkeen alimmalle tasolle kun rintanahat alkoivat saada turhan nopeasti väriä. Tasan puolentoista tunnin päästä kana vetäytymään ja kastikkeen tekoon. Muussasin pehmenneet valkosipulit sekaan ja irroittelin muita kastikeaineksia pannusta vermutilla. Kermaa oli hieman lisättävä tasapainottamaan hapokkuutta. Salviaa vielä perään. Kanan lisäksi teimme vain raikkaan tuoresalaatin rucolalla ja paahdetuilla kurpitsansiemenillä.

Kana oli oikein kypsää ja esimerkiksi koivista lihat irtoilivat luista melkein kosketuksesta. Rintalihojen päällä ollut maustesilppu oli pitänyt lihat mukavan mehukkaina. Sitten se maku. Tosi hyvää - varsinkin koipien "drumstickit" ja ruoka tuli ahmittua melkoiseen vauhtiin. En muista milloin olisin kanannahkaa viimeksi syönyt, mutta nyt tuli mutusteltua tyytyväisenä rapsakkaa rintalihanahkaa. Kastike oli melkoisen tiukkaa sellaisenaan, mutta kappas - toimi täydellisesti kanan kanssa. Luomukanaa on ehdottomasti ostettava lisää. Ja mukava taas palata kanareseptien pariin, mitä on tullut pitemmän aikaa ohitettua lukiessa ruokakirjallisuutta.

Purjo-kalkkunapiirakka

Joulun alla tulleista Jamien ohjelmista ollaan tehty jo varmaankin tusina ruokaa. Lisää tulee. Tässä ohjeessa käytellään suuren joulukalkkunan rippeitä hyväksi ja tehdään purjo-kalkkunapiirakkaa. Pakko testata varsinkin, kun oheistuotteena tulevan liemen Jamie rankkasi "the best ever" tyyliin.

Paahdetaan muutama pekoni paloina silputun timjaminipun kanssa pannulla. Lisätään kolme huuhdeltua ja paloiteltua purjoa, suolaa ja pippuria. Haudutellaan pannussa kunnes purjot ovat höyrystyneet pehmeiksi. Lisätään runsas pari kourallista paloiteltua kalkkunaa ja sekoitellaan. Lisätään runsas ruokalusikallinen jauhoja ja sekoitellaan se seokseen. Lopuksi lisätään kanalientä, että seos miltei peittyy ja annetaan hetken aikaa kiehahtaa. Tarkistetaan maku. Nostetaan levyltä, laitetaan siivilään ja annetaan suurimman osan liemestä valua kattilaan.

Voitaikina pimpataan pistaasipähkinämurskeella ja salvialla. Kaulitaan suureksi levyksi. Valunut purjo-kalkkunasekoitus vuokaan ja taikinakansi päälle. Viillellään kauniisti ja voidellaan munaseoksella. 180 asteeseen uuniin noin 40 minuutiksi tai kunnes taikinakansi on kauniin värinen.

Piirakka nautitaan kuuman valutetun liemen kera, joka on muuten älyttömän hyvää ja kelpaa sellaisenaan miltei mihin vaan. Oheen voi vielä valmistaa salaatin. Purjo ja kalkkuna toimivat todella hyvin yhteen. Piirakka oli myös yllättävän täyttävää, vaikkei ehkä ensin uskoisi. Ensi kerralla täytyy varata aterialle myös rapeaa maalaisleipää, jolla siivota loput liemet lautaselta.

Possun etuselkärulla

Idea tähän ruokaan tuli Jamien jouluohjelmasta, missä Gennaro väsäili joulupossua italialaisittain. Raaka-aineena käytin etuselkää, mitä silloin tällöin saa lähimarketeista käytännössä ilmaiseksi. Irroittelin lähes kaksikiloisesta palasta muutamat luut ja leikkasin sen auki pitkäksi levyksi. Pinnalle suolaa ja pippuria.

Täytteeseen tuli yrttejä, sipulia, pinjansiemeniä, korintteja sekä inkivääriä. Täyte rullaan ja sidotaan kiinni. Asettelin rullan nahkapuoli ylöspäin porkkana- ja valkosipulilohkojen päälle. Hieman öljyä nahkaan ja vielä suolaa ja pippuria pintaan.

Sitten hitaasti kypsytellään 175 asteisessa uunissa noin neljä tuntia. Lihan vetäytyessä, paahdoin oheen vielä kevyesti maustettuja bataattisuikaleita. Maukasta lihaa, mikä pysyi mukavan mehukkaana pitkästä kypsennyksesta huolimatta. Lisäksi annos on melko näyttävä, kun rullasta saa leikattua ohuen ehjän kiekon.

Sitruuna-rosmariinikakku

En ole koskaan ollut mikään jälkiruokien tai makeiden leivonnaisten leipoja. Nyt Diane Henryn kirjaa selaillessa tuli vastaan resepti mitä oli pakko kokeilla.

Simppeliin reseptiin jauhetaan koneella vanhaa leipää, rosmariininlehtiä ja kuorittuja manteleita. Lisätään sokeria ja leivinjauhetta. Lopuksi lisätään sitruunankuori, oliiviöljy sekä 4 vatkattua munaa. Sekoituksen tuloksena on löysä taikina. Taikina voideltuun vuokaan ja kylmään uuniin. Uuni 180 asteeseen ja annetaan kypsyä noin 50 min tai kunnes puutikkuun ei tartu taikinaa. Annetaan jäähtyä.

Kakkuun tulee vielä oma siirappi, joka valmistetaan kuumentamalla pannussa kahden sitruunan mehu, vettä ja sokeria. Pari rosmariinin oksaa mukaan antamaan makua. Kakkuun tikulla reikiä ja siirappi kaadetaan lämpimänä joukkoon. Nautitaan jäähtyneenä. Kakkua olisi voinut vielä pimpata tomusokerilla, mutten viitsinyt. Todella hyvää. Sitruuna oli pehmentynyt mukavasti ja kakku oli raikas sekä pehmeän maukas. Rosmariinin maku oli aika mieto. Kakkua valmistaessa arvelin myös oliiviöljyn suurta määrää, ei lopputulos ollut yhtään liian rasvainen.

Leipäkokeiluja Osa 10 - Myllärinleipä

Bourke street bakery -leipäkirja jaottelee leipiä juurileipiin, joita on perusleivät sekä perusleivistä tehdyt kikkailuversiot. Juurileipien lisäksi kirjassa on vielä hiivaleivät ja oliiviöljyleivät. Omat kokeilut ovat vielä perusleivissä, ja niistä viimeisessä myllärinleivässä. Myllärinleipään tulee vaalean hapanjuuren lisäksi vehnäjauhoa, täysjyvävehnäjauhoa sekä ruisjauhoa. Muuten ohje on lähes sama kuin hapanleivässä. Leivät kohosivat erittäin hyvin. Maku on sopivan hapan ja ruisjauhoista johtuen mukavan tukeva. Tähän ohjeeseen ne riihiruisjauhot varmaan sopisivat hyvin. Täytyypä joskus kokeilla. Seuraavia leipäkokeiluja voisi olla myös baguette ja briossi.

Aasialainen kalkkunasalaatti

Kalkkunaohjeet jatkuvat. Tällä kertaa testattiin Jamien aasialaistyylistä kalkkunasalaattia. Jamien mukaan "if you like crispy duck, this is better". Olettaisin, että Jamie tarkoittaa crispy duckilla pekingin ankkaa, mitä tarjotaan kevätsipulin, chilin, hoisinkastikkeen kera ohuesta taikinarullasta. Sattumoisin Pekingissä käyneenä voin sanoa, että pekingin ankka on tosi hyvää. Eli tästä ohjeesta oli kovat odotukset.

Riivitään tummaa kalkkunanlihaa pannulle, johon lisätään cashew pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Maustellaan viismausteella, jonka korvasin, jeeralla, kurkumalla, kardemummalla sekä neilikalla. Paahdellaan pikkulämmöllä. Loppuvaiheessa pannulle lisätään hunajaa, jotta hivenen rapsakoituneet ainekset hieman karamellisoituvat. Samaan aikaan tehdään salaatinkastike. Kastikkeeseen tulee klementiinin mehua, limen mehua, raastettua punasipulia, granaattiomenan mehua, öljyä, inkivääriä ja soijakastiketta. Maku on loistavan hapanimelä.

Salaatiin voi pistää melkein mitä salaattia tahansa. Me laitoimme jäävuorisalaattia, rucolaa, minttua, tuoretta korianteria ja viinisuolaheinää. Lisätään pannuainekset salaatin joukkoon ja maustellaan kastikkeella. Lopuksi granaattiomenan siemeniä sekä tuoretta chiliä pinnalle.

Ihan älyhyvää! Oli varmaankin paras safka puoleen vuoteen - voin suositella lämpimästi.

Kalkkunapasta

Jouluksi meille tilattiin savukalkkuna, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Tästä intoituneena, kun kollega vihjasi marketissa olevan kokonaisia kalkkunoita alta 4 euroo kilo, kävin minäkin nappaamassa 6,2 kiloisen lötkön.

Valmistus oli helppoa, mausteita pintaa, onteloon yrttejä, sitruunoita jne maun mukaan. Ei kuitenkaan täyteen vaan lämmintä kypsennysilmaa on hyvä päästää sinnekin. Esilämmitimme uunin täysille ja kalkkuna vuoassa sisään ja lasketaan lämpö 180 asteeseen. Sitten vaan seuraillaan lihamittaria, joka on tökätty rintafileeseen. Nappasin linnun pois kun mittari näytti 78 astetta. Tähän taisi mennä 3-4 tuntia. Nyt on sitten pakastin täynnä kalkkunaa, mistä on tarkoituksena fiilistellä erilaisia ruokia. Aloittelimme vaatimattomasti kalkkunapastakastikkeella. Mutta lisää seuraa.

Rapupasta

Saimme taannoin 70 pakastettua keitettyä jokirapua tuttavalta, joista päätimme väsätä rapupastan. Ravut oli "perattu" vajaassa tunnissa sormien ollessa riekaleina. Onnistuin jopa piikittämään oman peukalonpääni rapuveitsellä.

Kastike oli peruskermakastike, johon tuli hieman sitruunaa ja paljon tilliä. Ravunmaku pääsi hienosti esille. Kylläpä tuli kesä ja rapukestit mieleen. Viimevuonna rapukestit olivatkin kolmen ruokalajin illallinen Hämeenlinnan raatihuoneella, kun häme julistettiin rapumaakunnaksi.