Parsakausi rulez...

Olenkin jo varmaan tästä maininnut, mutta meillä kasvatellaan omaa parsaa, mitä voin lämpimästi kaikille suositella - jos vaan vähänkin parsasta pitää. Moni ei tiedäkään, että parsa on yksi niitä vihanneksia, mitkä pitäisi syödä pian leikkaamisen jälkeen, niin maku on paras mahdollinen. Syynä lienee kemialliset reaktiot mitkä alkavat heti katkaisun jälkeen. Sama tapahtuu myös maississa ja, kas kummaa, perunassa. Näissä kahdessa aika on vielä kriittisempää, koska molemmissa on paljon sokeria.

Olin myös taannoin Tampereen Näsinneulan ravintolassa syömässä Finlandia-menua. Päädyin menuun koska siinä oli parsaa. Voi pettymysten pettymystä, kun päästiin parsaan. Ravintolassahan on hyvä ruoka ja keittiö oli kyllä hienosti ottanut raaka-aineestaan kaiken irti, mutta se jäi valovuosien päähän "oikeasta" parsasta. Eipä siitä enempää.

Parsaa höyrystetään jonkin aikaa ja nautitaan pienen voinokareen sekä raastetun parmesaanin kera. Ohessa oli ankanrintafilettä.

Ankanrintaa timjamin ja karamellisoidun laventelihunajan kera

Idea tähän ruokaan tuli taannoiselta plantagenreissulta. Siellä nimittäin oli hieman harvinaisempaa laventelia saatavissa mukavassa ruukussa. Nappasin yhden ruukun mukaan. Laventelia on tehnyt mieli koittaa jo jonkin aikaa, sillä Diane Henryä ja Silvena Rowea lueskellessa laventeli vilahtelee varsin mielenkiintoisissa ruokaohjeissa. Tämä on sovellus ohjeesta, joka on kokonaiselle ankalle.

Aloitin marinoimalla ankanrinnan. Nahkapuoli viilellään kunnon vekeille ja levitetään marinadia fileelle. Marinadiin tulee valkosipulia, timjamia, oliiviöljyä sekä ruoanlaittokonjakkia (Monnet). Marinoidaan parisen tuntia. Samalla voi valmistella laventelihunajan. Muutamia laventelin oksia hunajaan ja kuumennetaan kiehuvaksi. Annetaan maustua vähintään tunnin.

Paahdetaan ankanrintaa pannulla nahkapuoli alaspäin keskilämmöllä, että ylimääräinen rasva poistuu nahan alta. Kaadoin välillä rasvaa pois pannulta. Varotaan ettei nahka saa liikaa väriä. Otetaan samalla väri toisellekin puolelle. Pannu pois levyltä ja valellaan laventelihunajalla kauttaaltaan. Laitetaan ankanrinta vielä pannuineen 175 asteiseen uuniin kunnes hunaja karamellisoituu. Koko prosessiin meni ehkä vajaa tunti ja file oli vielä mukavan rosee ja mehevä. Oheen laiton hieman juureksia.

Kaikin puolin onnistunut ateria. Maut toimivat mukavasti yhteen ja laventelia oli juuri sopivasti. Mainittakoon että edellinen kokeilu päätyi sokerin kärähtämiseen, mikä ei estänyt ruoan syömistä, mutta annos oli kaikkea muuta kuin kuvauksellinen.

Paahdettu ankankoipi punajuurilisukkeella

Ensinnäkin pitää mainita, että kaupat ovat taas täynnä lähes ilmaista ruokaa - nimittäin juureksia. Olemme parina viime vuotena käyttäneet paljon lanttua, punajuurta sekä porkkanaa ruuanlaittoon, koska niiden hinnat romahtavat joulun alla. Vai mitä voi sanoa, kun kilohinta on enää 33 senttiä. Vielä kun olisi luomua.

Pääruoka-aine oli kuitenkin tällä kertaa ankankoipi. Ankkaa tulee silloin tällöin kokeiltua, kun siitä on jäänyt ulkomailta muutama todella hyvä kokemus. Omat kokeilut ovat varmaankin suurimmaksi osaksi hyviä tai välttäviä. Yleensä ottaen siipikarjan käyttö on meillä hyvin vähäistä, koska marketeista saa yleensä vain broileria, ja se ei oikein maistu miltään, ja siihen liittyy niin paljon muistoja median tehokasvatusjutuista. No, onneksi pakastealtaista sekä kauppahallista saa muutakin siipikarjaa kuten kalkkunaa. Jouluksi on muuten tilattu kalkkuna possun sijaan.

Poistin ankasta ylimääräisen rasvan, ja viilsin nahkaan muutaman viillon, että ylimääräinen rasva pääsee sieltäkin pois. Sitten kuumalle valurauta pannulle ja ruskistetaan kauttaaltaan ja annoin vielä paahtua nahka alaspäin viitisen minuuttia. Sitten poistin pannulta ankanrasvan (talteen paistettuja perunoita varten) ja koivet vielä uuniin 200 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

Punajuuret paahdettiin pannulla ja maustettiin paahdetuilla pinjansiemenillä sekä persiljalla. Vaimo laittoi omien punajuuriensa päälle vielä italialaista sinihomejuustoa.

Ankka onnistui hyvin. Liiallinen rasva oli poistunut lähes kokonaan. Koostumus olisi voinut olla vielä parempi, mutta tärkein eli maku oli kohdillaan. Punajuuret olivat myös juuri niin hyviä kuin muistin niiden olevankin.