Tässäpä iloisia pikkumaissileipäsiä. Vaimo testasi viikonloppuna "Jamie Amerikassa" -kirjasta nopeahkoa ohjetta, missä pikkumaissileipästen päälle tulee raikasta lime-omenasalsaa. Päälle hieman cheddar-juustoa, paahdettuja kurpitsansiemeniä sekä tuoretta korianteria. Oikein hyvä ja mukava pikkuvälipala.
31.1.2011
30.1.2011
Äyriäisiä makealla kaalipedillä sekä Banaanimoussea toffeekastikkeella
Lauantain menuun haluttiin kokeilla Gordonin kalaohjetta. Mutta niin kuin monesti muulloinkin, tämän pohjoisen synnyinmaan elintarvikekauppojen valikoima keskitalvella kuitenkin määrittelee sen lopullisen menun. Ensinnäkin kala. Olisin tarvinnut vaalea kalaa. Pyyntiajat oli kuuliaisesti näytillä tiskin takaseinällä, mutta koska kaikki kala oli pyydetty 3-4 päivää sitten - jäi ostamatta. Tämä muuten tapahtui kahtena eri päivänä, kahdessa eri kaupassa. Ei sitten. Päädyimme äyriäisiin pakastealtaasta.
Tämän lisäksi olisimme tarvinneet kaalia joka sietää kuumennusta. Mutta savoijinkaalia ei saa tunnu saavan kuin kesällä, eikä aina silloinkaan. Alkuperäisessä ohjeessa olisi ollut lehtikaalia, mutta se taitaa tässä maassa mennä kaikki rehuksi. Päädyimme kiinankaaliin, mikä takasi ettei lopputulos ainakaan näytä yhtä hyvältä.
Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvänmakuista. Sipulia (ja ripaus sokeria) pannulle paahtumaan vajaaksi 10 minuutiksi, kunnes karamellisoituu. Lisätään kaalit ja balsamicoa sekä pikku tilkka valkoviinietikkaa. Lopuksi äyriäiset. Paahdetaan että nesteet poistuvat. Koristellaan tuoreella korianterilla sekä persiljalla. Nautittiin todella mielenkiintoisen puolikuivan rieslingin kera.
Jälkkärinä oli sitruunalla maustettu banaanimousse toffeekastikkeella. Koristeena hieman raastettua tummaa suklaata.

Leipäkokeita Osa 9 - Hapanleipää ja "No-Knead" juuresta
Alkaa hapanleivänteko sujua. Tein hapanleipää pitkän kaavan toistamiseen, koska viimeksi jäi hieman vaivaamaan kuoren tummuusaste, mikä olisi pitänyt olla tummempi. Osasyynä tähän oli leipäkirjasta tyystin puuttuneet uunin lämpötilat hapanleivän kohdalla. Nyt päätin pitää uunin huomattavasti kovemmalla - lähes 250 koko paistoajan. Lopussa oli pakko lämpötilaa vähän alentaa. Ja nyt pinta oli mukava paahtunut. Muutenkin leipä oli tosi kohdillaan ja kelpasi vieraillekin.
Tämän lisäksi tein vielä toisen kokeen. Tein aiemmin suosimaani "no-knead" leipää, mutta hiivan sijasta käytin siihen noin 100g juurta. Leivät kohosivat ihan raivolla ja lopputulos oli myös onnistunut. Leivän koostumus oli höttöisempi kuin varsinaisen hapanleivän, mutta se oli vain hyvä, sillä leipä sopii täydellisesti dippailuun. Itse dippailin leivänpaloilla chilipataa. Toimii :)

9.1.2011
Leipäkokeita Osa 8 - 100% Ruisleipä
Tein taannoin omituisen vaihtarin työkaverin kanssa, sillä vaihdoimme taikinajuuria. Olimme nimittäin tahoillamme alkaneet kasvattaa juurta - minä vaaleaa ja hän tummaa. Joten valmistin tänä viikonloppuna ruisjuuresta omaa ruisleipää.
Juuri elelee meillä jo jääkaapissa ja otin sen muutamaa päivää ennen leivän tekoa huoneenlämpöön ja aloin syöttelemään sitä tiuhempaan tahtiin (kuten hapanleivän teossa). Kolmannen syötön jälkeen tein taikinan, johon tuli juuren lisäksi ruisjauhoja, suolaa, vettä ja hieman tummaaa siirappia. Taikina oli melko suuri, sillä vettä, juurta ja ruisjauhoja oli 650g + 540g + 1150g. Mutta hauska huomata, että uskollinen Ken jaksaa vääntää näinkin ison taikinan.
Ruisleivän teko on hieman yksinkertaisempaa kuin vaalean hapanleivän, vaikka siinäkin on vaiheita enemmän kuin ensin uskoisi. Muutamien taikinanvääntelyiden ja lepovaiheiden jälkeen oli kolmessa leivävuossa kolme ruisleipäpötköä. Sitten leipiä pidetään huoneenlämmössä 6-12 tuntia. Joo muutaman tunnin kuluttua tuli todiste juuren tehosta, leivät kohosivat noin yhden kolmasosan - kuten pitikin. Kun leivät olivat levänneen noin 7 tuntia, laitoin ne uuniin paistumaan. 200 asteinen uuni kostutellaan ja lasketaan 150 asteeseen. Leivät paistuvat 2 x 25 min (välillä käännetään, että paistuvat tasaisesti)
Ja taas tuli hyvää leipää. Koostumus oli kuohkea. Maku oli hyvin rukiinen ja pehmeän hapan, eikä kitkerä kuten moni kaupan leipä. Ja mikä parasta, omatekemä ruisleipä sopii vatsalleni.

6.1.2011
Paahdetut tomaatit sumakilla ja korinteilla
Vaimo loihti viimeiksi hankitusta keittokirjasta jo järjestyksessä kolmannen ohjeen - uunipaahdetut tomaatit.
Lohkotaan luumutomaatteja ja lisätään teelusikallinen karkeaa sumakkijauhetta. Mukaan paahtumaan tulee myös valkosipulin kynsiä ja shalottisipulia. Mukaan olisi tullut myös basilikaa mitä meillä ei ollut. Lopuksi tummaa sokeria, kanelia ja oliiviöljyä.
Annos 140 asteiseen uuniin noin 50 minuutiksi. Lisätään korintit ja annetaan paahtua vielä noin 20 minuuttia kunnes tomaatit ovat pehmeitä ja hieman karamellisoituja. Nautitaan rapean leivän kanssa.
Aivan loistoannos. Maut toimivat hienosti yhteen - jopa talvitomaateilla. Pakko tehdä uudestaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)