30.1.2011

Äyriäisiä makealla kaalipedillä sekä Banaanimoussea toffeekastikkeella

Lauantain menuun haluttiin kokeilla Gordonin kalaohjetta. Mutta niin kuin monesti muulloinkin, tämän pohjoisen synnyinmaan elintarvikekauppojen valikoima keskitalvella kuitenkin määrittelee sen lopullisen menun. Ensinnäkin kala. Olisin tarvinnut vaalea kalaa. Pyyntiajat oli kuuliaisesti näytillä tiskin takaseinällä, mutta koska kaikki kala oli pyydetty 3-4 päivää sitten - jäi ostamatta. Tämä muuten tapahtui kahtena eri päivänä, kahdessa eri kaupassa. Ei sitten. Päädyimme äyriäisiin pakastealtaasta.

Tämän lisäksi olisimme tarvinneet kaalia joka sietää kuumennusta. Mutta savoijinkaalia ei saa tunnu saavan kuin kesällä, eikä aina silloinkaan. Alkuperäisessä ohjeessa olisi ollut lehtikaalia, mutta se taitaa tässä maassa mennä kaikki rehuksi. Päädyimme kiinankaaliin, mikä takasi ettei lopputulos ainakaan näytä yhtä hyvältä.

Lopputulos oli kuitenkin erittäin hyvänmakuista. Sipulia (ja ripaus sokeria) pannulle paahtumaan vajaaksi 10 minuutiksi, kunnes karamellisoituu. Lisätään kaalit ja balsamicoa sekä pikku tilkka valkoviinietikkaa. Lopuksi äyriäiset. Paahdetaan että nesteet poistuvat. Koristellaan tuoreella korianterilla sekä persiljalla. Nautittiin todella mielenkiintoisen puolikuivan rieslingin kera.


Jälkkärinä oli sitruunalla maustettu banaanimousse toffeekastikkeella. Koristeena hieman raastettua tummaa suklaata.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Oli todella ihana ateria! Hyviä, erikoisia makuja, ja jälkkäri oli mukavan raikas.

Chez Jasu kirjoitti...

Toisaalta kun keskitavella joutuu korvaamaan ohjeen kaikki ainekset jollain muulla, niin tulee tavallaan itse keksineeksi ihan uuden ruoan.