Pinjansiemen-mustapippurijäätelö

Ajatus omasta jäätelöstä on muhinut pitenpään takaraivossa... takaRAIVO... siinäpä hassu nimi. Oman jäätelön esteenä on ollut työläs tekoprosessi sekä se, että kotijäätelön auto pysähtyy meidän portin edessä ja sitähän on sitten tullut käytettyä hyväksi. Jäätelökonetta olen silloin tällöin ihmetellyt kaupoissa, mutta hinnat ovat olleet aika korkeita laitteelle, jolle ei välttämättä olisi paljoa käyttöä. Nyt kuitenkin kuulin, että lidlissä oli myynnissä kone alle 25 euron ja kun olin vielä törmännyt edellisenä päivänä todella erikoiseen jäätelöohjeeseen Glorian Ruoka&Viini -lehdessä - päätin hakea koneen ja alkaa tekemään omat jäätelöt tästä lähin.

Jäätelöön tuli pinjansiemeniä sekä mustapippuria. Paahdetaan kunnon kourallinen pinjansiemeniä ja pienennetään veitsellä karkeaksi rouheeksi. Teelusikallinen kokonaisia mustapippureita lämmitetään pannulla ja rouhitaan jäähtyneinä. Nämä lisätään munankeltuais-kerma-maito-sokeriseokseen.

Lopputuloksena oli täyteläinen pähkinäinen maku, johon mustapippuri toi lämpöä. Ainoa miinus mitä keksin oli että pinjansiemenissä oli sen verran rasvaa että kevytmaidon sijasta olisi voinut käyttää rasvatonta maitoa ja siten keventää hieman lopputulosta. Joka tapauksessa todella hyvää. Kone muuten toimi hyvin vaikka on hieman äänekäs.

Savuankeriaskeitto basilikalla

Marketin kalatiski yllätti iloisesti myymällä ankeriasta. Nappasimme yli kahden kilon vonkaleen mukaan tarkoituksena savustaa se appiukon vierailulle. Ensimmäinen yllätys oli se ettei ankeriasta ollut suolistettu - ja heti saatiin juuri saapuneelle vieraalle puuhaa. Itse savustus meni yllätyksittä, mutta ankeriaan rasvaisuus yllätti sitäkin enemmän. Maku oli loistava, mutta itseäni rasvaisuus alkoi tökkiä pikapuoleen.

Isosta kalasta, siis kai ankerias on kala, jäi appiukon avusta huolimatta hyvin seuraavalle aterialle. Käytimme lopun savuankeriaskeittoon. Rasvaisuutta leikkaamaan lisäsin tomaattia sekä sitruunaa. Tämä toimi ehkä savustusta paremmin. Mukaan heitettiin vielä pikkumustekalaa ja runsas määrä tuoretta basilikaa omasta kasvihuoneesta. Erittäin hyvää keittoa, joka toimi hyvin tuoreen hapanleivän kanssa.

Silakkarullat

Silakat ovat marketin peruskamaa. Sen lisäksi, että saatavuus on hyvä silakka on edullista ja usein tuoretta. Harmi vaan, etten oikein sellaisenaan pidä sen mausta. Vanha pomoni jutteli vuosia sitten tekevänsä silakoista rullia, joiden sisälle jotakin maistuvaa "tahnaa" ja hauduttelevansa niitä ruokakermassa. Pomon reseptiä on sittemmin tuunattu poistamalla siitä ruokakerma ja kokeilemalla rulliin vaikka mitä täytteitä. Päälle voi raastaa esimerkiksi hyvää englantilaista cheddaria. Palailen silloin tällöin tähän reseptiin, kun haluan helppoa ja maistuvaa silakkaruokaa.

Leipäkokeita Osa 13 - Paluu valurautapataan ja juuren vaiheita

Lainasin lankomiehen leipäkirjaa, mistä kahlasin perushapanleivän ohjeen. Kirjassa oli mukavan seikkaperäisesti selitetty leivänteko. Vaikka on leivänteossa paljon onnistumisia takana, aina sitä oppii uutta.

Ensinnäkin kirjassa julistettiin, ettei kotioloissa ole valurautapadan voittanutta, mitä tulee kosteuden säilyttämiseen paistumisen alussa. Itse olen roiskinut vettä uuniin, mutta ei se ole yhtä hyvä keino. Pata on tullut jäädäkseen.

Toinen oivallus liittyi juuren herättelyn vaiheisiin. Testasin taannoin sitä, etten juurikaan herätellyt juurta ennen taikinan tekoa ja jälki oli sen näköistä kuin leivät olisivat räjähtäneet uunissa. Maku oli myös melko mieto. Toisella kertaa tein taikinan, kun juuri oli kohonnut huippuunsa. Leivät onnistuivat hyvin, mutta eivät olleen niin happamia kuin toivoin. Kolmannella kerralla tarkastelin juurta tarkkaan, että happoja olisi kehittynyt riittävästi, ja sitten taikinan tekoon. Maku oli heti voimakkaampi.

Kolmas oivallus ei niinkään ole oivallus vaan se, että ostin muutaman halpiskorin missä leipiä on kätevä kohottaa hengittävässä astiassa ja siirtää pataan paistettaessa. Hyvä sijoitus muutamalla hassulla eurolla. Näissä tuli liinatkin mukana.

Raparperipiirakka

Raparperikausi on menossa täyttä häkää. Perinteinen raparperipiirakka sai kyytipojakseen vaniljakastiketta ja kotimaisia mansikoita. Mansikat ovat vielä järkyttävän kalliita. Täytyy muistaa ensi kerralla, ettei keitä raparperipaloja ihan niin kauan, jos haluaa että ne säilyvät paloina piirakassa.

Parsakausi rulez...

Olenkin jo varmaan tästä maininnut, mutta meillä kasvatellaan omaa parsaa, mitä voin lämpimästi kaikille suositella - jos vaan vähänkin parsasta pitää. Moni ei tiedäkään, että parsa on yksi niitä vihanneksia, mitkä pitäisi syödä pian leikkaamisen jälkeen, niin maku on paras mahdollinen. Syynä lienee kemialliset reaktiot mitkä alkavat heti katkaisun jälkeen. Sama tapahtuu myös maississa ja, kas kummaa, perunassa. Näissä kahdessa aika on vielä kriittisempää, koska molemmissa on paljon sokeria.

Olin myös taannoin Tampereen Näsinneulan ravintolassa syömässä Finlandia-menua. Päädyin menuun koska siinä oli parsaa. Voi pettymysten pettymystä, kun päästiin parsaan. Ravintolassahan on hyvä ruoka ja keittiö oli kyllä hienosti ottanut raaka-aineestaan kaiken irti, mutta se jäi valovuosien päähän "oikeasta" parsasta. Eipä siitä enempää.

Parsaa höyrystetään jonkin aikaa ja nautitaan pienen voinokareen sekä raastetun parmesaanin kera. Ohessa oli ankanrintafilettä.