26.6.2011

Pinjansiemen-mustapippurijäätelö

Ajatus omasta jäätelöstä on muhinut pitenpään takaraivossa... takaRAIVO... siinäpä hassu nimi. Oman jäätelön esteenä on ollut työläs tekoprosessi sekä se, että kotijäätelön auto pysähtyy meidän portin edessä ja sitähän on sitten tullut käytettyä hyväksi. Jäätelökonetta olen silloin tällöin ihmetellyt kaupoissa, mutta hinnat ovat olleet aika korkeita laitteelle, jolle ei välttämättä olisi paljoa käyttöä. Nyt kuitenkin kuulin, että lidlissä oli myynnissä kone alle 25 euron ja kun olin vielä törmännyt edellisenä päivänä todella erikoiseen jäätelöohjeeseen Glorian Ruoka&Viini -lehdessä - päätin hakea koneen ja alkaa tekemään omat jäätelöt tästä lähin.

Jäätelöön tuli pinjansiemeniä sekä mustapippuria. Paahdetaan kunnon kourallinen pinjansiemeniä ja pienennetään veitsellä karkeaksi rouheeksi. Teelusikallinen kokonaisia mustapippureita lämmitetään pannulla ja rouhitaan jäähtyneinä. Nämä lisätään munankeltuais-kerma-maito-sokeriseokseen.

Lopputuloksena oli täyteläinen pähkinäinen maku, johon mustapippuri toi lämpöä. Ainoa miinus mitä keksin oli että pinjansiemenissä oli sen verran rasvaa että kevytmaidon sijasta olisi voinut käyttää rasvatonta maitoa ja siten keventää hieman lopputulosta. Joka tapauksessa todella hyvää. Kone muuten toimi hyvin vaikka on hieman äänekäs.

2 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Tämä voisi olla riittävän hyvä syy ostaa jäätelökone. Mustapippurijätski kuulostaa mahtikselta!

Chez Jasu kirjoitti...

Tämä oli kyllä huippua, eikä pippuri maistunut yhtään liikaa vaan tuntui kivana lämpönä. Vähän jäätelökone polttelisi, mutta kun ei ole yhtään missään tilaa...