31.12.2009

Hyviä uusia vuosia!



Kylläpä ne vuodet vierivät. Kaksituhattaluku on siitä merkityksellinen, että olen viettänyt sen käytännössä kokonaan vaimoni kanssa, ja voin rehellisesti sanoa että Dolce Vita!

Juhlatunnelmaa aattoiltaan loivat shampanja ja englantilaisten chilikräkkerit, joiden päällä oli tilliä sekä italialaisia pikkukaloja (pescetti).

Haukea katkarapukastikkeella

Uudenvuoden aaton ateria koostui haukifileistä ja juureksista. Lantut ja porkkanat tavalliseen tapaan pannulla paahtaen kypsiksi. Hauki paahdettiin niin ikään pannulla. Kalalle päätettiin tehdä jonkinlainen kastike ja yhdessä tuumailtuamme päädyimme tomaatti-tilli-katkarapukastikkeeseen. Kastike maustettiin vielä valkosipulilla ja smetanalle. Lopputulos toimi hyvin miedon hauen kanssa.

30.12.2009

Joulu 2009










Tänäkin jouluna teemana oli hyvä ruoka ja rentoutuminen. Ruokaa oli varattu yllin kyllin.
Kahtena päivänä alkuruokana oli katkaraputartar, joka nautittiin italialaisen Pino Bianco Haberlen kanssa. Pääruokina oli saksanhirven sisäfilettä, siikaa sekä poron sisäpaisti, ja ruokajuomina oli Tignanello sekä Meursault. Lisukkeena oli lanttulaatikkoa, bataattivuokaa, pähkinäistä ruusukaalia sekä verkatehtaan keittiön pottuimellystä. Tämän lisäksi pöydässä oli graavisiikaa, graavilohta, piparjuurisinappisilakkaa, siianmätiä ja sienisalaattia.

Näiden lisäksi nautimme täytettyjä pähkinämuffinsseja, pekaanipähkinäpiirakkaa sekä tietysti panettonea.

Pähkinäiset ruusukaalit valmistuivat pannulla. Kuullotellaan valkosipulia ja pari kourallista puolitettuja ruusukaaleja öljyssä, lisätään paahdettuja rouhittuja saksanpähkinöitä sekä timjamia. Suolaa ja valkopippuria sekä hieman palmusokeria.

Katkaraputartar oli sovellus hummeritartar ohjeesta koska hummeria ei löytynyt sitten mistään. Säilykekatkarapu sekoitettiin majoneesin, timjamin, sipulin ja sitruunamehun kanssa ja koristeltiin granaattiomenan siemenillä.

Pekaanipähkinäpiirakan murupohjan täytteeksi tuli 86% tummaa suklaata, pekaanipähkinöitä, konjakkia, vanilja-aromia, kananmunia, maissintärkkelystä, voita, sokeria sekä tummaa siirappia. Piirakka nautittiin vaniljamaskarponekermavaahdon kanssa.

Suolaiset muffinsit maustettiin pekaanipähkinöillä ja täytteessä oli kukkakaalia, tuorejuustoa ja tuoretta basilikaa.

Panettone oli stokmannin mantelipanettone.

17.12.2009

Hirssikeitto

Vaimo kyhäsi kasaan oikein oivallisen arkiruoan hirsseistä. Hirssikeitossa oli sipulia, chiliä, neilikkaa ja kardemummaa öljyn kanssa pannulla, sitten hirssit, sherry, vesi, fondi, lopuksi nokare voita ja mustapippuria. No eihän se niin arkista sitten ollutkaan.

Pastaa parmankinkulla ja basilikalla

Sarjassa erittäin simppeleitä reseptejä oli tänään tarjolla öljyssä rapsakoitettua parmankinkkua, jota lilllutettiin pastan keitinvedessä ja voissa. Tarjottiin munankeltuaisen kanssa. Oikein maukasta.

Joulumakkaraa ja couscousia

Nyt on molempia makkaroita maistettu talkoiden jälkeen, ja kuten aiemmin maku tuntuu hieman tasaantuvan pakastuksen seurauksena. Erittäin hyvää. On se sääli, että kaupan nykymakkarat on mitä on, kyllä ihmiset varmasti vaatisivat parempaa jos tietäisivät sellaista olevan.

Makkaroiden kanssa oli couscousia terästettynä valkosipulilla ja basilikalla.

14.12.2009

Lanttulaatikko

Joulumenun testaus jatkuu, tällä kertaa päätin valmistaa lanttulaatikkoa. Lanttulaatikko on niitä reseptejä joita tuntuu olevan järkevämpi ostaa kaupasta, koska ne on hidasta valmistaa ja kaupan tuotehan on ihan kelvollista - tai näin luulin.

Katselin neljää hieman erilaista lanttulaatikon reseptiä, ja muodostin niistä oman version. Kaikin puolin simppeli resepti meni jotakuinkin näin. Pari kolme lanttua kuutioidaan ja keitetään kypsiksi, survotaan astiaan ja lisätään kerma, voi, muna ja mausteet. Maustamiseen käytin muskottipähkinää, valkopippuria, inkivääriä, suolaa ja hieman murskattua hasselpähkinää. Sähkövatkaimella hieman kuohkeutta massaan ja voideltuun vuokaan. 150 astetta ja noin 2 tuntia uunissa.

Todella hyvää - suosittelen. Hakkaa kaupan tuotetteet mennen tullen, eikä ole turhia lisäaineita.

13.12.2009

Piparjuuri-sinappisilakat maalaisleivällä

Joulumenun testaus aloitettiin tänä viikonloppuna piparjuuri-sinappisilakat. Nahoistaan vapautetut peratut silakat pistetään etikkasuolaveteen "kypsymään", jonka jälkeen valutaan ja purkkiin mausteseokseen. Mausteseokseen tulee dijonia, piparjuurta, majoneesia, ranskankermaa ja suolaa ja pippuria. Vaimon mielestä suola jäi uupumaan, mutta minusta maku oli jo päivän maustumisen jälkeen loistava. Jälleen kerran itsetehty voittaa kaupan tuotteen. Ja voiko tästä enää resepti tulla yksinkertaisemmaksi.

Nautittiin välipalaksi "no knead"-leivän ja hapankorpun päällä.

Paistettua ahventa ja punajuurta

Valitsimme marketin kalatiskiltä vaihteeksi ahvenfileitä - siitä ei kalaruoka juuri helpommaksi tule. Paahdetaan vain voiöljyseoksessa kunnes kypsää, eikä yhtään enempää. Mausteena vain suola ja valkopippuri.

Punajuuret paahdettiin uunivuoassa ja päälle vieman pesto genovesea.

11.12.2009

Lanttupyreetä ja lohta

Kotimaisten juureksien voittokulku jatkuu tällä kertaa lanttupyreellä, jossa oli vähän myös bataattia. Maistui oikein hyvin inkivääriuunilohen kanssa. Pyree oli maustettu muskottilla ja kuohkeutettu vaahdotetulla kermalla. Oikein lempeää.

Sisäfilettä, juureksia ja madeira-manchegokastiketta

Ostin aikoinaan tarjouksesta härän 1,6 kiloisen sisäfileen. Olemme sitä tuhonneet pakkasesta säännöllisin väliajoin. Lisukkeeksi jälleen juureksia sekä kermakastiketta joka on pimpattu madeiralla, manchegojuustolla, balsamicolla ja hunajalla. Hyvää.

Lammasmuhennosta

Viikonlopun lampaanviulun loput saivat arvoisensa kohtelun keitossa. Ruskensin lihoja kattilassa valkosipuliöljyssä. Hieman kasvisfondia. Sitten bataattikuutioita, sipulia, lampaanlihoja ja mausteita hauhduteltiin puolisen tuntia kattilassa. Jätin tarkoituksella nesteen vähiin, koska ajattelin että bataateista tulee lisänestettä, mitä ei sitten tullutkaan. Lopputulos oli enemmän muhennos kuin keitto, mutta ehkä juuri sen ansiosta muhennos oli erittäin mausteinen - ja todella hyvää.

9.12.2009

Makkaratalkoot

Jo perinteeksi muodostunut makkaranteko oli myös itsenäisyysviikonlopun ohjelmassa. Lankomiehen kanssa väsättiin 4 erilaista makkaramakua; kahta lajia joulumakkaraa, fenkolimakkaraa ja currywurstia.

Makkaran teko on melko yksinkertaista. Jauhetaan lihat ja silavat, maustetaan massat, paistetaan koepala massassa ja tarkistetaan maku, tungetaan massa suoleen, jaotellaan suoli sopivan kokoisiksi makkaroiksi, keitetään 5-10 kunnes makkarat nousevat pintaan. Tässä vaiheessa ylimääräiset makkarat pakastetaan ja syötävät makkarat paistellaan pannulla. Lihana voi olla melkein mikä vaan. Olen itse käyttänyt lammasta, nautaa, possua, hirveä, maksaa ja ties mitä. On sitä kerran tullut tehtyä lohimakkaraakin. Kaikki ovat olleet hyviä. Lihan ja silavan suhde on vähän makuasia. Mikäli silavaan on niukasti on lopputulos kuivempi, riippuen tietysti mikä käytetyn lihan rasvaprosentti on. Silavan kanssa voi käyttää kermaa antamaan mehevyyttä.

Massan maustaminen on jälleen vain mielikuvituksesta kiinni. Esimerkikisi joulumakkaraan laitoin normaalien piparikuivamausteiden lisäksi kuivattuja pehmeitä viikunoita, luumuja ja rusinoita sekä madeiraa ja konjakkia. Monesti kuulee sanottavan että kuivatut mausteet ja yrtit ovat makkaraan parempi vaihtoehto, mutta kyllä minä olen saanut tuoreyrteilläkin ihan loistavan makuisia makkaroita.

Perinteisiin myös kuuluu että makkaratalkoiden illalla maisteltiin pienet annokset päivän satoa koko porukan voimin. Ja hyväähän se on. Niin hyvää ettemme ole enää aikoihin ostaneet makkaraa kaupasta.

7.12.2009

Riistalintuja, paahdettuja juureksia sekä korvasienikastiketta

Appiukko toi mukanaan useita erilaisia saalislintuja. Silmäilimme netistä hyvää ohjetta valmistaa ne. Ilmeisesti pahin mitä voi tehdä on kypsentää niitä liikaa jolloin lihaan tulee tympeähkö "maksan" maku, puhumattakaan että liha kuivuu.

Ruskistus padassa voissa, ja perään hieman punkkua ja kanafondia. Timjamia, suolaa ja mustapippuria mausteeksi. 175 astetta ja vajaa puolituntia. Annetaan vetäytyä joitakin minuutteja.



Kypsennys meni ihan nappiin. Liha oli linnusta riippuen eriasteista roseeta ja oikein mehevää. Nautimme jälleen paahdettujen juuresten kera. Kypsennysliemestä teimme korvasienten kanssa kastikkeen. Älyttömän hyvää ruokaa.

Hevosen sisäfile ja paahdetut juurekset

Hain kauppahallista makkarantekovermeitä ja samalla silmät osuivat hevosen sisäfileeseen. Pakko sitä oli ostaa kun niin hyvältä näytti.

Liha oli ihan järkyttävän mureaa, nopeasti pannulla medium miinus kypsyysaste ja hetkeksi folioon vetäytymään. Ohessa paahdettuja vihanneksia.



Liha siis oli! mureaa.

24.11.2009

Parsakaalisalaatti ja Savulohi

Törmäsin taannoin Jamien webbisivuilla parsakaalisalaatin ohjeeseen, jota oli kuvailtu "salaatiksi jota cowboykin mielellään syö".

Parsakaalin lisäksi siihen tulee pekonia, tomaattia, ruohosipulia ja me lisäsimme vielä persiljaa. Lisäksi mukaan tuli fetajuustoa. Kastike koostui valkosipulista, dijonista, oliiviöljystä ja valkoviinietikasta sekä tietysti mustapippurista.

Salaatin kanssa savustimme kotimaista kirjolohta.

Oikein hyvä kokonaisuus. Salaatista tuli kovasti kesä mieleen, eikä voinut olla kuvittelematta kuinka hyvää se olisi ollut, jos mukana olisi omaa parsakaalta, tomaattia ja ruohosipulia.

21.11.2009

Tandoorichickenpita & Banoffee

Idea tähän ruokaan tuli kuvasta eräässä blogissa. Kirjoittaja kertoi syöneensä lounaaksi kerrosleivän, jossa oli tandoorityyliin grillattua kanaa sekä sooseja. Mukana jenkkityylisiä ylikehuja.

Omassa versiossa kana oli marketin grillattua koipea. Sooseja oli kahta. Tandoorifiilis tuli luomujogurttiin sekoitetulla valmiilla tandooritahnalla. Vastapainoksi raikastamaan tein avokadotahnaa, jossa oli tuoretta korianteria ja sitruunaa. Oikein hyvä yhdistelmä. Tätä voisi tehdä toistekin, mutta paahdettujen maalaisleipäsiivujen väliin.



Jälkkäriksi oli banoffeepiirakka. Kaurakeksipohjalla on toffeeksi keitettyä maitotiivistettä banaaninviipaleilla ja kermavaahdolla. Äkkimakiaa.

20.11.2009

Kuhaa ja juureksia

Marketin tarjonnasta päädyimme kuhaan. Oheen tulisi puoli-ilmaisia kotimaisia vihanneksia. Eikö se että 3 kg porkkanoita, 3 kg punajuuria tai 2 kg lanttuja on 95 centtiä tarkoita että ne ovat puoli-ilmaisia.

Paahdoimme pilkottuja porkkanoita ja lanttuja pannulla voin ja öljyn seoksessa, kunnes hyvä koostumus, eli ei liian pehmeä. Mausteena vain suola. Päälle hieman persiljaa.

Kuhan maustoin valkopippurilla ja suolalla. Pannulle voita ja öljyä sekä hieman inkivääritahnaa mausteeksi. Kuhat pannulle ja ensimmäisen käännön jälkeen chenin blanc valkkaria maustamaan. Lopussa silppusin hieman ruohosipulia päälle.

En oikein osaa sanoa mikä vaikutti siihen, että kuhasta tuli yllättävän mausteinen. Inkivääri ei puskenut läpi vaan maut olivat tasapainossa. Kaikenkaikkiaan oikein hyvää ja onnistunutta.

19.11.2009

Broilerinmaksarisotto

Lisää simppeliä mutta, niin hyvää ruokaa. Normi risotto, mutta lisätään roseeksi jätetty broilerinmaksa, jonka hieno maku sopii täydellisesti risoton kanssa.

Kylmäsavulohimozzarellapizza

Simppeliä safkaa. Pohja on Jamie Italiassa kirjasta ja päälle vain kylmäsavulohta ja mozzarellaa. Lopuksi tuunataan rucolalla sekä hyvällä oliiviöljyllä. Nam.

13.11.2009

Risotto con pomodoro e prosciutto

Ensimmäisiä kokeiluja lukuunottamatta risotot ovat lähes poikkeuksetta onnistuneet ja kuuluvat perusruokiin joita valmistetaan säännöllisesti. Eilen huomasin alkaessani laittamaan ruokaa että olennainen raaka-aine puuttui - eikun säveltämään.

Kaapista löytyi parmankinkkua, aurinkokuivattua tomaattia sekä kapriksia. Näillä aineksilla syntyi oikein maittava risotto, joskin tekstuuri jäi ehkä aavistuksen löysäksi.

11.11.2009

Curryomenalammasmakaronilaatikko

Pyden eli pyttipannun lisäksi olen aina tykännyt makaronilaatikosta, ja olen viime vuosina yrittänyt tuunata hyvistä makaronilaatikoista loistavia. Esikuvana lienee ollut jo aikojen kultaama muisto lapsuudenkaverin äidin tekemästä laatikosta, joka oli erittäin mausteinen eikä siinä ollut yhtään (tai hyvin vähän) munamaitoa.

Nyt törmäsin erikoiseen reseptiin. Laatikko maustettiin currylla ja omenakuutioilla - pakko testata.

Jauhoin lampaan paahtopaistia noin kilon ja keitin fondissa barilla minipennepastaa (500g). Sitten ruskistetaan lammasjauheliha omassa rasvassaan, lisätään 2 silputtua sipulia ja ruskistetaan lisää. Lisätään yksi omena pieninä kuutioina. Lopuksi maustetaan lammasjauheliha miedolla currytahnalla, suolalla ja pippurilla. Ja koska pasta ja munamaito kuluttavat mausteita niin lisäsin mausteita vielä kerran kiellon päälle - yhteensä varmaan 6 rkl currytahnaa ja rutkasti pippuria myllystä.

Curryjauheliha ja pennet vuokaan ja munamaito sekaan. Päälle pari desiä raastettua manchegojuustoa. 200 asteisessa uunissa noin 40 min.

Ihan täydellistä. Curry on loistava mausteseos ja omena toi kivan hapokkuuden. Lopputulos oli erittäin mausteista laatikkoa, lampaanliha on aina hyvää ja suolakin oli kerralla kohdillaan. Lisäksi munamaitoa oli sen verran vähän, että laatikko ei ollut mikään tiiliskivi vaan "kantta" lukuunottamatta melko irtonaista. Tämä ohje menee kirkkaasti jatkoon.

10.11.2009

Pikahäkkäys eli hyvä pasta-ateria

Vaimo onnistui taas loistavasti häkkäämään päivällisen ilman etukäteissuunnitelmaa, nojautuen vain raaka-aineisiin mitä kaapista löytyy. Onneksi meillä on pastaa sun muuta kuivamuonaa aina kaapissa, ja mikä parasta mozzarellaa ja parman kinkkua.

Eli täysjyväspagettia, puy-linssejä, mozzarellaa, parmankinkkua, persiljaa, parmesaania sekä Frescobaldin Laudemio-oliiviöljyä = hyvää :)

9.11.2009

Pähkinä-aprikoosijäätelö

Sunnuntain espanjalaisen menun jälkkäriksi piti ensin tulla cashewnougat-aprikoosijäätelö, mutta koska en löytänyt sopivaa raaka-ainetta, päädyin pähkinäsekoitukseen.

Murskasin kourallisen cashew-, hassel-, pistaasi- sekä maapähkinöitä ja paahdoin hetken pannulla. Sekoitin jäähtyneet pähkinät sekä aprikoosimarmeladin vaniljajäätelöön ja pistin puoleksi tunniksi pakkaseen odottamaan. Arvelin etukäteen että mitenkähän tuo tuo aprikoosi toimisi jäätelössä, mutta lopputulos oli oikein tasapainoinen ja hyvä.

Sisäfilettä, paprikaperunoita ja sherry-manchegokastiketta

Naudan sisäfile on ollut semmoisissa hinnoissa, että olen jättänyt ostamatta. Meinaan jos kilohinta on 50 euroa, niin sillä on saanut niin paljon enemmän vastinetta muista lihoista. Nyt oli lähicitymarketin avajaistarjouksessa härän sisäfile alta 19 euroa, joten käväisin nappamassa vajaan kahden kilon lötkön. Sisäfilepihvit tulisivat espanjalaiseen menuun. Muokkasin menua siten, että en valmistanut ollenkaan alkupaloja vaan vain pääruoan ja jälkiruoan.

Maustoin sisäfilepihvit suolalla ja pippurilla. Pannulle pari kolme ruokalusikallista voin ja öljyn seosta, jonka annetaan ottaa hieman väriä, ja sitten lihat siihen paistumaan. Hain medium kypsyysastetta, joten 2-3 per puoli oli varmaan aika lähellä totuutta. Lihat folioon vetäytymään. Kastikepohja oli jo pannulla ja nyt mukaan 2 desiä kermaa ja 1 desi kuivaa sherryä. Keitellään hetki kasaan ja lisätään 2 tl hunajaa, ruokalusikallinen balsamicoa sekä puolitoista desiä manchego viejo -juustoraastetta.

Lihan oheen olin valmistanut lohkoperunoita espanjalaiseen tyyliin. Valitsin kaupasta sikliperunoita, jotka lohkottiin ja maustettiin vain paprikajauheella, pippurilla, öljyllä ja suolalla. Käytin sekä tulista savupaprikaa että tavallista paprikajauhetta. Uunissa noin 20 min 225 asteessa.

Ateria onnistui aivan nappiin. Kastike oli todella hyvää ja toimi sekä fileen, että perunoiden kera. Manchego juusto oli tiukinta 2 vuotta kypsynyttä Viejoa, mutta sherry tasapainotti hienosti tuhtia juustoa. Ja olisiko ollut sikliperuna, mutta ehkä parhaita lohkoperunoita mitä olen itse valmistanut.

Sitten jälkiruokaan josta lisää seuraavassa artikkelissa.

Omenainen spelttipannari

Päätin tehdä pitkästä aikaa pannaria. Tämä ohje oli siitä kiva että siihen tuli omenasiivuja ja spelttijauhoja. Omena sekä vaniljasokeri antavat kivan säväyksen. Lopputulos on kyllä aika lähellä omenapiirakkaa, ja voikin miettiä, että kannattaisiko sittenkin tuunata omenapiirakkaa spelttijauhoilla.

3.11.2009

Savuahvenpasta

Eilisten savuahventen jämät pääsivät tänään pastakastikkeeseen. puolikas punasipuli, muutama kapris, runsaasti tuoretta korianteria sekä ranskankerma muodostivat pastakastikkeen. Mausteina tuli vielä espanjalaista savupaprikaa, valkopippuria ja tietenkin parmesaania.

2.11.2009

Savustettua ahventa

Jatkoimme Operaatio "pakastimen tyhjennystä" ja sunnuntaina savustimme aika läjän tuliaisina saatuja ahvenia. Jälleen kerran ajoitus onnistui, kalat olivat todella mehukkaita. Ohessa nautimme vain tuoresalaattia.

Kaloja oli sen verran monta, että maanantain pastakastikeainekset ovat jo odottamassa.

Mudcake

Vaimoni sisko vihjaisi taannoin että Joan Harrisin keittokirjassa oleva suklaakakku on huippuhyvää. Päätimme kokeilla reseptiä.

Ohje on helppo eikä siihen tuli lainkaan vehnäjauhoja. Vain sokeria, kananmunaa, tummaa suklaata ja mantelijauhoja. Kakku tulee hieman rapeaksi päältä, mutta sisus on kostea. Huolellisesti vatkattu munanvalkuainen takasi, että kakku pysyi mukavan kuohkeana. Olin jättänyt kuorrutteen pois, koska jopa Joan sanoi kirjassa, ettei sitä tarvitse - kakku on muutenkin täyteläinen.

Maistamisen jälkeen olimme molemmat sitä mieltä, että tämä taitaa olla parhaimpia ellei parasta mutakakkua ikinä. Olin lankomiehellä maistanut joskus porterolutta mutakakun kanssa menestyksekkäästi. Nyt testasin Kukon porteria - ja hyvin toimi.

Kaalimuhennosta ja karitsan sisäfilettä

Lauantaina ryhdyimme suunnitelman mukaan valmistamaan viimeisistä kasvimaan keräkaaleista kaalilaatikkoa. Olimme markettireissulla ottaneet puolen kilon kimpaleen lammaspaistia, jonka aioin jauhaa laatikkoon. Yllätys oli melkoinen, kun paistipussin avattuani käsissäni olikin sisäfilesuikaleita. Plan B!

Lyhyt googlaus löysi mielenkiintoisen kaalimuhennoksen ohjeen, jota sovelsimme. Kaali silputtiin ja kuulloteltiin sipulin kera kasarissa. Mukaan tuli korva- ja herkkusienisekoitusta pakkasesta. Muhennos maustettiin fenkolinsiemenillä ja...
Sitten pari desiä kermaa pyöristämään makua ja muhennos sai porista hiljalleen että kaali hieman pehmenisi.

Karitsan sisäfileet käväisivät hetken pannulla ja sitten vetäytymään. Mausteeksi hieman sormisuolaa pintaan. Mureaa ja maukasta.

Muhennos oli aivan nappiin onnistunut. Oman maan kaali oli vielä hieman al dente ja maku oli ihan uskomattoman täyteläinen. Tätä täytyy tehdä toistekin.

Pihviä parilalta

Päätimme vaimon kanssa että voisi vaihteeksi ottaa pihviä. Olin viime alkoreissulla jutellut myyjän kanssa ranskalaisista viineistä ja varastoon oli sujahtanut medocin alueen viini joka sopisi pihville ja erityisesti semmoiselle jossa on vähän pureksittavaa. Paikallisessa marketissa tuumailin, ulkofileen ja entrecotepihvin välillä päätyen ensimmäiseen.

Nostin pihvit hyvissä ajoin lämpiämään. Hieman ennen valmistusta painelin pihvejä hieman ja lisäsin hieman morttelissa murskattua szetchuanpippuria (sichuan) sekä mustapippuria. Käristin parilalla fiilispohjalla jonkin aikaa, sitten hetkeksi folioon vetäytymään. Kypsyysaste oli juuri kohdallaan.

Oheen tuli eilisen lohen marokkolaista couscoussekoitusta sekä raikassalaattia.

Sitten viiniarviota. Koska ostamani ranskalainen tuoksahti hieman korkkivikaiselta otin vielä kahta muuta punkkua koemaistajaisiin. Toinen oli lohelle ostamani kevyt ranskalainen ja toinen oli Yalin carmenere. Ja jos oikein yritti unohtaa lievän kellarin tuoksun, ranskalainen Chateau La Gorce oli kyllä viini paikallaan. Jälkimaku kesti uskomattoman pitkään. Ja kuten jo arvasimme, lohiviini oli tässä seurassa aivan marjamehua. Yalissa oli tarpeeksi potkua, mutta maku jäi hieman lyhyeksi. Kokeilu viineillä oli kuitenkin hauskaa vaihtelua ja liha oli mielestäni melko onnistunut.

30.10.2009

Marokkolainen couscouslohifile

Taannoisessa glorian ruoka&viini lehdessä oli kivoja lohireseptejä. Tähän marokkolaiseen couscouskuorrutteeseen tuli purjoa, limetin mehua, mustia oliiveja, korianteria, suolaa ja ripaus sokeria. Puoleksi tunniksi uuniin ja nautittiin vuohenjuustosalaatin kera.

Lisäksi nappasimme alkosta suositusviinin, joka oli ranskalainen punkku - Beaujolais Bernolin. Ajatuksena oli että marjaisa ja notkea punkku toisi marokkolaiset mausteet paremmin esille. Kuten moni ranskalainen viini, tämäkään ei sellaisenaan maistunut miellyttävälle, mutta ruokajuomana alkoi toimia.

Couscouskuorrute tuli reunoilta kivasti rapeaksi, mutta kokonaisuudessaan mausteita olisi voinut käyttää vieläkin rohkeammin. Kaneli ja jeera olisi varmasti toiminut. Hyvä ateria jokatapauksessa.

25.10.2009

Yrttiruisnäkkileipää

Tutustuimme aikoinaan ravintola Paakarissa hyvään oma tekoiseen näkkileipään, jolla ei ole mitään tekemistä perinteisen koulunäkkärin kanssa. Paakarin näkkäri on muuten sen verran kuuluisa että sitä tullaan englannista asti hakemaan.

Viime viikolla törmäsin ihan sattumalta oman näkkileivän reseptiin, joka muistutti ulkonäöltään kovasti tätä Paakarin näkkäriä. Nappasin ohjeen talteen ja viikonloppuna vaimoni innostui sitä tekemään.

Näkkärin pitäisi antaa rapsakoitua vielä tähän päivään, mutta pakkohan sitä oli mennä jo mutustelemaan. Lieneekö luomuruisjauhojen ansiota vai loistavan kokin, mutta kylläpä oli hieno rukiin maku. Ehdoton hitti.

Karitsan sisäfilettä ja salaattia

Vierailimme viikonloppuna stockan herkussa ja sieltä irtosi mukaan italialaista salamia, raaka-makkaraa sekä karitsan sisäfilettä tuoreyrttimarinadissa.

Karitsan sisäfile valmistuu sananmukaisesti hetkessä pannulla. Hetkeksi vetäytymään ja sitten lautaselle sekä sormisuolaa pintaan. Vaimo valmisti raikkaan tuoresalaatin kyytipojaksi. Kyllä liha voikin olla mureaa. Tämä on niin sanottu takuuvarma ateria.

Nachos ja omaa salsaa

Meillä on ollut jo vuosia perinne että silloin tällöin pidämme meksikolaisillan. Totta puhuen viime vuosina iltaa ei ole pidetty koska valmiit salsat ja muut tykötarpeet eivät ole enää viehättäneet. Onneksi on tullut ymmärtäneeksi että monet monimutkaisilta kuullostaneet ainekset on yleensä varsin yksinkertaisia valmistaa.

Tämän kertainen juttu sai alkunsa kun ostiskelin taannoin marketista Aji Crystal nimistä chiliä, joka työkaverin kertoman mukaan on rankattu yhdeksi parhaimman makuisista chililajikkeista. Eli salsa valmistui hesarin ruokasivujen ohjeen perusteella kahdella aji crystal chilillä terästettynä. Ajihan on 1-10 tulisuusasteikolla 6, ja putsasin chilit huolellisesti sisuskaluista ettei salsa olisi liian tulinen.

Itse nachos lautaselle ei tullut mitään muuta kuin tortilla chipsejä, juustokastiketta ja omaa salsaa. 180 astetta ja 5-8 min. Sitten vielä guamolea päälle.

Oliko sitten Aji Crystalinkin ansiota, mutta meitin mielestä salsa onnistui ihan älyttömän hyvin.

22.10.2009

Italian Takeaway

Jo toisen kerran otimme päivälliseksi Delizie da Perlan naposteltavia. Tällä kertaa vaimo pääsi valitsemaan munakoisoteeman. Tomaattipaistosta grillatulla munakoisolla, lasagnea munakoisolla ja juustolla, pizzetta munakoisolla sekä piirakkapaistosta, missä siinäkin oli muun muassa munakoisoa.

Maut ovat älyttömän täyteläisiä ja maukkaita - olisipa kiva tietää miten Carlo ruoat valmistaa. Uskoisin, että ainakin kunnon raaka-aineet näyttelevät suurta osaa.

Pizzapohja sekä piirakkapaistos on tehty erikoisesta leivän ja piirakkapohjan välimuodosta, siksi nimi pizzetta.

19.10.2009

Savustettu nieriä ja pinaattikeräkaaliwokki

Viikonlopun päätteeksi savustimme nieriän. Rankkaan nieriän parhaimmaksi savustuskalaksi, jopa ahvenen ohi. Savustaminen on vieläpä helppo tapa tehdä ruokaa, kunhan pitää huolen että ottaa kalan pois heti kun se on kypsää, sillä siitä eteenpäin se vain kuivuu.

Oheen vaimo valmisti pikkuwokin, johon tuli pinaattia, omaa keräkaalta, saksanpähkinöitä ja jättikatkaravunpyrstöjä. Mausteena loraus valkkaria sekä jeeraa ja kuminaa.

Intialainen lammaspata

Tässä on lammaspata meidän makuun. Etsiskelin parisen vuotta sitten hyvän lammaspadan ohjetta, ja kun sattumalta törmäsin tähän, olin myyty. Sitä vaan joistakin ohjeista jo näkee/tuntee että toimii.

Lammaspadan kanssa couscous toimii täydellisesti. Erittäin mausteista ja hyvää. Banaania ei ensimmäisenä yhdistä intialaiseen ruokaan mutta tässä se tuo mukavaa hapokkuutta pataan. Alla ohjeentapaista.




  • kuullotellaan 2 tl currytahnaa (tai jauhetta), 3 valkosipulia ja sipuli öljyssä
  • lisätään siivutettu lammas (500 g ulkofile) ja ruskistetaan hieman
  • lisätään 2 dl kookosmaitoa, 3 dl kanalientä, kanelitanko, laakerinlehti, 3 neilikkaa ja ripaus cayennepippuria
  • annetaan porista kannen alla n. 50 min
  • lisätään paloiteltu banaani, rusinat sekä paahdetut cashewpähkinät
  • lisäsimme vielä itse tuoretta korianteria mitä ei alkuperäisessä ohjeessa ole
  • Tonnikalaa viikunasalaatin ja couscousin kera

    Poikkesimme vaimon kanssa markettiin kotimatkalla tarkoituksena hakea parit kunnon sisäfileet. Jotenkin mikään ei oikein iskenyt joten siirryimme kalatiskille ja tiski olikin juuri ladattu ties millä herkuilla. Otimme paksun siivun tonnikalaa.

    Kuumensin parilan niin kuumaksi kuin sen ikinä sai ja käristin tonnikalaa noin minuutin per puoli. Hetkeksi folioon vetäytymään. Sillä välin viimeistelimme kattauksen. Tonnikalafileen kanssa nautimme viimeiset viikunat sekä couscousia.

    16.10.2009

    Lohilasagne

    Teemme harvoin lasagnea, mikä johtunee siitä ettei se ole koskaan ollut vaimon suosikkiruokia. Nyt ladoimme vuokaan juustoista valkokastiketta, pastalevyjä, ohuita lohisiivuja, omaa tomaattikastiketta sekä omia paprikakuutioita kolmeen kerrokseen ja lopuksi gruyereraastetta valkokastikkeen päälle.

    Sanoisin että onnistui älyhyvin ja vaimokin piti suuresti, että varmasti tulee tehtyä toisekin - eli jatkoon.

    Työkaverini vinkkasi tehneensä tuorepastalevyt itse koneella ja sanoi, että se nosti lasagnen aivan omalle tasolleen. Pitänee koittaa, koska itse tehdyt raviolit ovat helposti parasta ruokaa ikinä.

    15.10.2009

    Risotto Alle Vongole & Viikunasalaatti

    Viimeaikojen parhaasta ateriasta vastasi vaimoni ja minun ei tarvinnut kuin istua pöytään. Ateria koostui italian matkalta tuoduista venussimpukoista sekä lähimarketin harvinaisesta herkusta eli viikunoista.

    Simpukat ajateltiin käyttää ensin pastan kanssa, mutta koska erillistä kastiketta ei tehnyt mieli niin päädyimme risottoon, mikä jälkiviisaana oli täysin oikea valinta. Venussimpukat ovat erittäin pieniä, mutta todella maukkaita. Joten pieni pelko, että simpukat katoavat risoton sekaan oli turha. Melkein tunsi rantaravintolan merituulen kasvoilla kun fiilisteli makuja :)

    Viikunoiden kanssa nautimme vuohenjuustoa, paahdettuja saksanpähkinöitä sekä omenaminttua. Että voi muuten olla järisyttävä makumaailma, kun pistää viikunan päälle nokareen vuohenjuustoa, palan saksanpähkinää ja päälle omenaminttua. Suosittelen.

    Kalapullia ja inkiväärikermakastiketta

    Meillä oli pakkasessa vielä pari rasiallista itämaisesti maustettuja haukikalapullia. Vaikka pullat ovat erittäin syötäviä sellaisenaan, mietin josko koittaisin jotakin tuunausta kermakastikkeen muodossa. Hieman oli pelko puserossa kun sekoittelin kermaa happamien ainesten joukkoon, mutta onneksi ei tullut puuroa.

    Kastike meni jotenkin näin. Kuullotellaan erittäin ohueksi leikattu valkosipuli öljyssä ja lisätään lusikallinen inkivääritahnaa. Lisätään sherryviinietikkaa ja sekoitellaan hetki. Sitten puoli desiä kermaa kunnolla sekoittaen. Lisäsin vielä hieman jauhoja että kastikkeen koostumus oli hyvä.

    Äkkiä ei tule mieleen, että olisin missään saanut samanlaista kastiketta. Inkiväärin maku olisi saanut olla voimakkaampikin, mutta toisaalta nyt maut olivat tasapainossa. Olin koko ajan haistavinani kastikkeesta myös kookoksen tuoksun. Joka tapauksessa hyvä kokeilu, täytyy muistaa tehdä toistekin.

    Ohessa aina hyvää couscousia ja jättikatkarapusalaattia.

    Luonnollinen välipala

    Päätin aamupäivän koiranulkoilutuslenkillä metsässä, että tässäpä on hyvä tilaisuus napata välipala-aineksia. Metsähän notkuu suppilovahveroita ja otin pari kourallista suurimpia sieniä.

    Paistoin sienistä nestettä pois ja lisäsin sipulit kuullottumaan. Maustettu munamaito sekaan. Lopuksi omaa tomaattia ja paprikaa antamaan raikkautta. Raapustin päälle vielä parmesaania. Lähiruoka on aina hyvää.