Meillä oli pakkasessa vielä pari rasiallista itämaisesti maustettuja haukikalapullia. Vaikka pullat ovat erittäin syötäviä sellaisenaan, mietin josko koittaisin jotakin tuunausta kermakastikkeen muodossa. Hieman oli pelko puserossa kun sekoittelin kermaa happamien ainesten joukkoon, mutta onneksi ei tullut puuroa.
Kastike meni jotenkin näin. Kuullotellaan erittäin ohueksi leikattu valkosipuli öljyssä ja lisätään lusikallinen inkivääritahnaa. Lisätään sherryviinietikkaa ja sekoitellaan hetki. Sitten puoli desiä kermaa kunnolla sekoittaen. Lisäsin vielä hieman jauhoja että kastikkeen koostumus oli hyvä.
Äkkiä ei tule mieleen, että olisin missään saanut samanlaista kastiketta. Inkiväärin maku olisi saanut olla voimakkaampikin, mutta toisaalta nyt maut olivat tasapainossa. Olin koko ajan haistavinani kastikkeesta myös kookoksen tuoksun. Joka tapauksessa hyvä kokeilu, täytyy muistaa tehdä toistekin.
Ohessa aina hyvää couscousia ja jättikatkarapusalaattia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti