8.5.2011

Perunapalsternakkakuorrutteinen lohilaatikko

Miten sitä jotkut reseptit jäävätkin mieleen, mutta niitä tulee valmistettua kuitenkin vasta, kirjaimellisesti, vuosien kuluttua. Tässä yksi sellainen. Kirja mistä tämän ohjeen perusta on, on ollut minulla varmaankin vuodesta 2003. Itse "muistijälki" tuskin on niin kaukaa, mutta vuosien takaa kuitenkin. Kyseessä on Jamien fantastinen kalapiirakka Alastoman kokin paluu kirjasta. Ruoka on hyvin konstailematon ja kotoisa. Ja nyt kun minulla oli viikonloppuna hieman enemmän aikaa päätin vihdoin tehdä sen.

Alkuperäinen ohje menee kutakuinkin näin. Turskasuikaleiden (tai siika, kuha, lohi) joukkoon tulee pinaattia ja pari keitettyä munaa lohkoina ja niiden päälle valutetaan kermakastike, jossa on porkkanakuutioita, yhden sitruunan mehu, sinappia, voimakasta cheddarjuustoa sekä persiljaa. Lopuksi päälle tulisi perunasosekansi. Sovelsin tietysti ohjetta.

Pinaattia en ostanut, sillä se harvoin maistuu miltään - odottelen meidän omaa tuotantoamme. Porkkanan jätin pois ja korvasin sen oman maan palsternakoilla, joita vaimo älysi istuttaa syksyllä - ne ovat talvehtineet aivan loistavasti. Valmistin palsternakat siikliperunoiden sekaan soseeseen. Kermakastikkeeseen laitoin runsaasti rosmariinia persiljan sijaan. Muuten perusohjeen mukaan.

Ruoka-aineet ladotaan vuokaan ja kypsennetään uunissa 225 asteessa kunnes pinta ruskistuu mukavasti. Siihen taisi mennä noin 40 minuuttia. Oikein hyvää, eikä liian raskasta. Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaan kun omat perunat ja pinaatit ovat käytössä.

Ei kommentteja: