26.4.2010

Friteerausviikonloppu

Suunnitelma friteerausviikonlopusta oli kytenyt jo jonkin aikaa takaraivossa ja kun lankomies ilmaisi halukkuutensa tulla testaamaan sipsien tekoa varattiin kalenterista aika.

Frittikeitin sijoitettiin terassille mahdollisten hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Valmistimme juureksia, jättikatkaravun pyrstöjä, sipsejä, filotaikinakuorisia kikhernesikareita, lihapiirakan tapaisia juttuja joiden sisällä ilmakuivattua kinkkua, pinjansiemeniä, rusinoita ja persiljaa. Lisäksi teimme aranchinipalloja sekä friteerattuja bountypatukoita. Kuvissa onnistuneimpia ruokia.






Huomioita friteerauksesta seuraavasti. Frittitaikina tuntui monessa netin ohjeessa olevan melko juoksevaa jolloin öljyyn tuli paljon irtotavaraa. Friteerattava asia kannatti pudottaa varovasti öljyyn pikemmin kuin pistää friteerauskoriin ennen korin öljyyn laittoa - näin estettiin taikinan tarttuminen koriin. Bountypatukat olivat todella hyviä, mutta olisi vaatinut eri taikinan, mikä ei olisi "pettänyt" kuumennuksen aikana ja päästänyt suklaata keittimeen. Filotaikina toimi raadin mukaan fritattuna paljon paremmin kuin aiemmat kokemukset esim. uunista. "Lihapiirakan" kuoritaikina oli niin ikään vaisu, ja siihen kannatta kokeilla jotakin muuta.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvää. Eritoten palsternakkatikut, parsakaali ja sipsit maustuivat loistavalle. Aranchinipallot kaipasivat maukkaampaa riisikuorta sekä lisäsuolaa. Lisäksi puuroriisi olisi ollut helpompaa käsitellä. Seuraavalla kerralla onnistunee paremmin ja käytössä on luultavasti oman maan tuotoksia :)

3 kommenttia:

Akvis kirjoitti...

Ihana viikonloppu oli ja aivan järkyttävän herkullisia makupaloja oli tarjolla. Kiitos! :-)

Mun suosikki oli se hummuskäärö. Ja oli se Bountykin ihan vastustamatonta.

Luigi kirjoitti...

Joo täytyy järjestää uudestaan. Aina on varaa parantaa, ja monta ohjettahan jäi vielä kokeilematta. So little time - so many recipies.

Merituuli kirjoitti...

Mistä riisistä teit arancinit? Eikös ne tehdä yleensä risotosta?