28.4.2010

Kyytön sisäfile ja juustokuoressa paahdettu kukkakaalimantelihöystö

Vierailtuani pikaisesti Ahlmanin maatalousopiston tilapuodissa mukaan sattui kyyttölehmän sisäfile. Kyyttöä onkin hypetetty eri lähteissä, että siitä tehty maito ja juusto olisivat oikein hyvänmakuisia, sekä sen lihan makua on kehuttu. Kaikeksi onneksi iltapäivän sää näytti paranemisen merkkejä ja pääsisin grillaamaan.

Tein ensiksi lisukkeeksi kukka- ja parsakaalivuoan, johon lisäsin paahdettuja manteleita, vaahterasiirappia, kahta lajia juustoa sekä hieman kermaa. Uuniin paahtumaan kun kävin sytyttelemään grilliä.

Kun grillissä oli hyvä hiillos ja melko kova kuumuus, laitoin pihvit kuuminpaan osaan. Liha oli kivan marmoroitua, joten en ollut kuivumisesta huolissani. Ja grillaus menikin aivan nappiin. Oikein hyvä kypsyysaste ja mukava savuaromi.

Kyytönliha oli aivan mahtavan makuista. Eipä olisi uskonut että naudasta oli kyse. Itseasiassa en ollut koskaan maistanut vastaavan makuista lihaa. Kaikki se hype on ansaittua. Ajatella että koko rotu uhkasi kuolla sukupuuttoon. Ehdottomasti saatava lisää kesän grillaushetkiin. Ja lisukekin toimi hyvin lihan kanssa, koko ateria oli oikein hyvä kokonaisuus.

Edit: Palsternakka-peruna-sipulimuusi toimi lisukkeena myös oikein hyvin. Muusien aatelia :)

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Aivan järkyttävän hyvää lihaa. En ole ikinä syönyt noin mahtavan makuista lihaa, en edes Michelin-tähden ravintoloissa. Ja tietysti kunnia kokillekin: grilliaromi, suola ja kypsyysaste olivat täydelliset!