Leipäkokeita Osa 5

Meillä on jo pitkään ollut tapana hankkia kirjoja joululomaa ja kesälomaa varten. Nyt tilattujen kirjojen joukossa oli vaimoni valitsemia leipäkirjoja kaksi kappaletta. Siinä sitten kirjoja lueskellessa syntyi päätös kokeilla myös juureen tehtyä leipää. Prosessin pituus hirvitti. Valitsin ohjeen australialaisesta kirjasta ja tämä juuri saavuttaisi parhaan tehonsa vasta 4 viikon kuluttua! Aiemmin olen haastatellut henkilöitä jotka ovat tehneet itse juuren, niin mielipide tuntuu olevan ettei se ole vaivan väärtti. Kynnystä on myös lisännyt se, että helpoilla resepteillä tulee tasalaatuista ja hyvää leipää. No, onhan sitä pakko testata.

Juurta ruokitaan päivittäin, kunnes neljäs viikko on lopussa niin ruokintaa lisätään ja juuri on valmis leivän tekoon. Nyt on mennyt runsas viikko, ja minulla on itseasiassa kaksi erillistä juurta. Ensimmäinen on täsmälleen ohjeen mukainen ja vaikuttaa oikein lupaavalta. Lievä etova hajukin tuntuu pehmenneen melkein miellyttäväksi, mutta ainakin mielenkiintoiseksi. Toinen juuri on käynyt läpi ylimääräisen ruokinta kierroksen. Hienoa velliä vai mitä.

Kärsimättömänä ihmisenä juurta piti mennä jo testaamaan. Ohjeessa neuvotaan heittämään 7/8 osaa juuresta pois kun se kasvaa tarpeeksi isoksi. Otin 450 g juurta tästä pois heitettävästä osasta. Lisäsin siihen 650 g jauhoja 350 g vettä ja 11 g suolaa. Ajatuksissani pyöri, että hiivaa olisi varmaan hyvä hieman lisätä, mutta se sitten unohtui kaikessa tohinassa. Valmistin leipää hapanleivän ohjeella missä on useita eri vaiheita ja suurimmaksi osaksi taikina lepää tai kohoaa - eli odottelua on paljon. Taikina oli muuten helposti ehkä hienoin taikina mitä olen tehnyt. Todella pehmeä ja taikinan elastisuus oli ihan uskomaton.

Juuri oli hyvässä kehitysvaiheessa, mutta taikinaa kohottavia aiheita ei ollut vielä lainkaan tai tarpeeksi, eivätkä leivät juurikaan kohonneet. Mutta mikä tärkeintä maku oli jo todella hyvä ja voimakas. Mielenkiinnolla seurailen juuren kehittymistä ja odottelen seuraavaa testisessiota. Ajattelin testata juurta ennen neljän viikon loppua ainakin vielä kerran.

Turska-vuohenjuustovoileivät

Pari kertaa on tullut ostettua turskaa marketista. Ensimmäinen kerta oli aikaa sitten, eikä tainnut tehdä suurta vaikutusta, koska toinen kerta oli vasta nyt, tai oikeammin jokunen viikko sitten. Ei kalaa kyllä olekaan kovin usein tarjolla. Nyt oli ja sitähän sitten päätettiin testata.

Jostain syystä en halunnut kokonaista kalaa valmistaa sellaisenaan vaan päätin fileoida sen. Pikainen googlaus paljasti, että fileointi ei ole aivan mutkaton juttu. Puolisen tuntia myöhemmin, pöydälle oli kertynyt mittava työkalusetti ja kaksi hieman repaleista filettä. Kyljen alkuosassa oli hankalat ruodot, että hakkiuduin siitä eroon kunten ahvenen anopinfileestä.

Yksi aiemmista muistikuvista turskasta oli, että kalassa oli ominainen voimakas maku, mikä ei ollut suosikkimakujani. Ei voi sanoa, että se olisi paha maku, mutta vähän liian yllekäyvä. Päätin siis marinoida fileet rosmariini-sitruuna-dijonsinappimarinadissa. Sitten kalat valmistettiin normaaliin tapaan pannulla.

Marinadi oli täysosuma ja tasapainotti makuja. Kyllähän turskaa voi ostaa, jos vastaan tulee. Tästä ruuasta ei tullut kuitenkaan otettua kuvaa. Kuva on seuraavan päivän lämpimistä voileivistä. Kotitekoisen leivän päälle tuli turskaa, vuohenjuustoa ja hieman parmesaania. Turska toimi hienosti vielä toisenakin päivänä.

Pähkinäleipä

Leipäkokeilut jatkuvat. Tämä pähkinäleivän ohje löytyy vanhasta Talvitunnelmia -kirjasta. Koska minulla ei ollut kaikkia aineksia, pääsin samalla sooloilemaan - kuten lähes aina kun laitan ruokaa. Hasselpähkinöiden sijasta tuli pekanpähkinää. Ruis- tai vehnärouheen sijasta laitoin kaurakuitua. Kaurakuitua pitäisi kuulemma laittaa vain ruokalusikallinen, mutta pistin varmaankin vajaan desin. Ohjeeseen olisi tullut vielä maitoa, mutta unohdin sen kokonaan. Sattuman kauppaa tämä kokkailu joskus.

Joka tapauksessa leipä onnistui hyvin. Maut olivat tasapainossa. Lieneekö kaurakuidun ansiota, mutta leivässä oli aivan uudenlaista mausteisuutta, mikä muistutti rukiisesta kotitekoisesta näkkäristä. Seuraavaan  versioon voisi kokeilla saada hieman enemmän happamuutta, sekä makeutta voisi myös lisätä.

Parmesaani-prosciuttoleipä

Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä ulos syömään ja mietin mitähän tässä söisi päivällä välipalaksi. Kauaa ei asiaa tarvinnut pohtia varsinkin kun vaimoni oli tilannut leivänteosta kertovan hienon kirjan, mitä olimme aamutuimaan ihmetelleet.

Ja kaikkihan pitävät tuoreen leivän tuoksusta kodissaan, siinä on jotain perustavaa laatua "hyvää oloa" tunnetta, joka luultavasti kehittyy molekyylitasolla DNA:n käskyttämänä :)

Sopiva ohje löytyi kenwoodin mukana tulleesta reseptikirjasta. Leipä pimpattuna parmesaanilla ja ilmakuivatulla kinkulla - se olisi juuri sopivan ruokaisaa välipalaksi.

Taikinaan tuli noin 50 grammaa parmesaania noin puoleen kiloon jauhoja. Lisäksi yksi kananmuna, mustapippuria ja oliiviöljyä. Ken vaivasi uskollisesti taikinaa kuohkeaksi. Kohotuksen jälkeen taikinasta tuli kaksi leipää mihin oli leivottu revittyä ilmakuivattua kinkkua sisään pariin kerrokseen. Päälle viiltoja ja viimeisteltiin maissijauhoilla ja pirskoiteltiin vettä pintaan. Taas kohotus ja vajaa puoli tuntia parissa sadassa asteessa kunnes kultainen pinta ja hieman ontto ääni pohjaan kopauttaessa. Ritilöiden päälle jäähtymään uunista otettaessa

Todella hyvää sellaisenaan ja taivaallisen hyvää hyvän oliviiöljyn ja balsamicon kera. Parmesaania oli juuri sopivan tasapainoinen määrä. Mietin että jos saisi oikein hyvää speckkiä, niin se toimisi leivässä varmaankin vielä paremmin. Kovasti tuli myös kesä mieleen, kun mutustelimme leipää valkoviinin kera.

Suklaakippo Nigellan tapaan

Mietin taannoiseen kälyjen vierailuun jotakin mukavaa jälkkäriä. Pääraaka-aine oli selvillä ja netissä hieman aikaa poukkoillessa päädyin juutuubbiin Nigellan jaksoja ihmettelemään. Löysinkin äärimmäisen yksinkertaisen reseptin makeasta jälkiruoasta, jota Nigella nimitti chocopot nimellä - eli suklaata kipossa. Yleensä leivontaohjeet ovat pelottavan monimutkaisia ja anteeksiantamattomia, mutta ei tämä - todisteet olivat videolla. Päädyin kuitenkin valmistamaan tämän jälkkärin vasta kälyjen vierailun jälkeen - sattuneesta syystä.

Kuten sanottua ohje oli yksinkertainen, suklaa sulatetaan vesihauteessa voipalan kanssa. Sekoitetaan 2 munaa, 3/4 kuppia sokeria ja 3 ruokalusikallista jauhoja. Lopuksi kaikki sekaisin. Ja en todellakaan mitannut määriä järin tarkasti.

Valmis löysä taikina kaadetaan sopiviin uuninkestäviin kippoihin, ja paahdetaan uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta halkeilee ja sisäosa on vielä hieman tahmeaa. Nautittiin vaniljakermavaahdon kera. Täyteläistä talvijälkiruokaa.

Kälyn ihanat puustit

Vaimoni sisko osallistui ystävällisesti viikonlopun kestitsemisiin tekemällä korvapuusteja. Korvapuustiohje taisi olla niin sanottu perusohje, mutta tekemisessä oli muutama juttu, mikä teki puusteista sekä kuohkeita sekä näyttävän näköisiä. Leivonta meni vanhan kaavan mukaan siihen asti kunnes alkoi varsinainen puustien "kasaaminen", missä kuvan letitys takasi että mausteita meni puustin joka kolkkaan ja lopputulos oli kuohkea.
Käly on hyvä vaan ja tekee useammin :)

Paahdettu merikrotti pestopekonikuorrutteella

Erään toisen lähimarketin kalatiski yllätti, löytyi tuoretta merikrotin pyrstöä sekä tuoretta turskaa tavanomaisten kalojen lisäksi. Ostimme kumpaakin ja päädyimme testaamaan ensin merikrottia.

Pikaisen etsinnän jälkeen sopiva ohje löytyi Jamien Onnen Päivät -kirjasta. Ohje oli erittäin yksinkertainen. Pyrstöt kuorrutettiin basilika-aurinkokuivattutomaattitahnaan ja kiedottiin ilmakuivattu kinkkuunkääröön. Basilikaa meille ei sattunut olemaan, mutta kesän lopussa varastoitu omatekoinen pesto tuli apuun. Lisäsin pestoon hieman aurinkokuivattua tomaattia ja kuorrutin pyrstöt sillä. Ilmakuivatun kinkun korvasin pekonilla. Sitten uunin runsaaksi puoleksi tunniksi paahtumaan. Oheen kuullottelin tuoretta kaalia, mikä on tällä hetkellä lähes ilmaista ruokaa, eli alle euron kilo. Kaali voi-öljy seokseen paahtumaan ja maustetaan murskatuilla fenkolin siemenillä sekä hunajalla.

Merikrotissa oli hieno mieto maku. Tavallaan tyypillinen vaalea kala. Mainittakoon että pyrstön sivuilta pystyi leikkaamaan täysin ruodottomat siivut erittäin helposti - eli kalan käsittely hoitui noin 10 sekunnissa. Tätähän voisi ostaa toistekin. Minulle jäi vähän epäselväksi, että mistä kala oli tiskiin kulkeutunut. Veikkaus olisi että brittein saarilta, koska siellä monkfish on paljon käytetty kala.