9.11.2009

Sisäfilettä, paprikaperunoita ja sherry-manchegokastiketta

Naudan sisäfile on ollut semmoisissa hinnoissa, että olen jättänyt ostamatta. Meinaan jos kilohinta on 50 euroa, niin sillä on saanut niin paljon enemmän vastinetta muista lihoista. Nyt oli lähicitymarketin avajaistarjouksessa härän sisäfile alta 19 euroa, joten käväisin nappamassa vajaan kahden kilon lötkön. Sisäfilepihvit tulisivat espanjalaiseen menuun. Muokkasin menua siten, että en valmistanut ollenkaan alkupaloja vaan vain pääruoan ja jälkiruoan.

Maustoin sisäfilepihvit suolalla ja pippurilla. Pannulle pari kolme ruokalusikallista voin ja öljyn seosta, jonka annetaan ottaa hieman väriä, ja sitten lihat siihen paistumaan. Hain medium kypsyysastetta, joten 2-3 per puoli oli varmaan aika lähellä totuutta. Lihat folioon vetäytymään. Kastikepohja oli jo pannulla ja nyt mukaan 2 desiä kermaa ja 1 desi kuivaa sherryä. Keitellään hetki kasaan ja lisätään 2 tl hunajaa, ruokalusikallinen balsamicoa sekä puolitoista desiä manchego viejo -juustoraastetta.

Lihan oheen olin valmistanut lohkoperunoita espanjalaiseen tyyliin. Valitsin kaupasta sikliperunoita, jotka lohkottiin ja maustettiin vain paprikajauheella, pippurilla, öljyllä ja suolalla. Käytin sekä tulista savupaprikaa että tavallista paprikajauhetta. Uunissa noin 20 min 225 asteessa.

Ateria onnistui aivan nappiin. Kastike oli todella hyvää ja toimi sekä fileen, että perunoiden kera. Manchego juusto oli tiukinta 2 vuotta kypsynyttä Viejoa, mutta sherry tasapainotti hienosti tuhtia juustoa. Ja olisiko ollut sikliperuna, mutta ehkä parhaita lohkoperunoita mitä olen itse valmistanut.

Sitten jälkiruokaan josta lisää seuraavassa artikkelissa.

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Oli kyllä järisyttävän hyvä ateria kaikin puolin.