25.1.2010

Parmesaanikana ja parsakaaliperunapyree

Tämä ohje on ollut mielessäni jo pitkään ja on vain odotellut inspiraatiota. Ja vaikka kana ei ole meidän suosikkiruoka-aineitamme, niin tästä ohjeesta voi jo ennalta maistaa millaista lopputulos tulisi olemaan - ellei kokki onnistu hommaa tyrimään.

Alkuperäisen ohjeen näin Jamien valmistamana, joten ohje ei todellakaan ole kovin monimutkainen.

Kanarintafileiden päälle tulee silputtuja yrttejä (basilika, rosmariini), suola ja pippuri. Lisäksi päälle raastetaan hieman sitruunan kuorta ja runsaasti parmesaania. Lopuksi päälle levitetään ilmakuivattua kinkkua että file peittyy kokonaan. Sitten file lyödään tasaisen littanaksi (noin 1 cm) tuorekelmujen sisällä. Tällä tavalla yrtit ja mausteet tunkeutuvat kanaan. Tämän jälkeen kypsennetään kohtuu kuumalla pannulla kinkkupuoli ensin. Parmesaani sitoo sulaessaan fileiden päällykset paikoilleen etteivät ne käännettäessä irtoa. Ja koska file on hakattu tasaiseksi niin se kypsyy myös tasaisesti ja nopeasti pysyen mehukkaana. Kana tarjoillaan sopivina siivuina ja päälle tulee vielä pieni loraus balsamicoa ja hyvää oliiviöljyä. Ohessa nautimme tuoresalaattia ja parsakaaliperunapyreetä. Kyllä minä tälläistä kanaa mielelläni syön. Kesällä tämän voinee helposti tehdä grillissä ja omista yrteistä. Sitä odotellessa :)


2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Oli mukavan mehukas kana, jota sitruuna raikasti hyvin. Varmasti tehdään tätä toiste, jahka saa kyytipojaksi lasillisen sauvignon blancia...

Anonyymi kirjoitti...

Herkullisen näköinen annos! Peittoaa myös asettelun osalta perusraflat mausta puhumattakaan. Mä kyl ottaisin pehmoista Pinot Grigioo tän kaa.