19.9.2009

Mustavahakaslohilasagne

Tässäpä aivan loistoateria. Itse ohje on ollut tiedossa jo monta vuotta, ja nyt hieman harmittaa, ettei tätä ole tehty jo aiemmin. Mutta toisaalta olemme vasta viime vuosina oppineet tunnistamaan mustavahakkaan, jota kasvaa kuin kasvaakin lähimetsissä.

Paistellaan sienet ja sipuli kuullottumaan mukaan. Mausteeksi suolaa ja valkopippuria. Jo tässä vaiheessa pannusta tulee ihan älyttömän hyvät tuoksut. Lasagne toteutetaan valkokastikkeella, johon lisättäväksi juustoraasteeksi valitsimme gruyerea. Sitten ladotaan vuokaan valkokastiketta, lohisiivuja ja sieniä pari kolme kerrosta. Päällimmäiseksi valkokastiketta. 200 astetta ja 35 min. Tämä ohje meni heti sieniohjeiden kärkipäähän, eli selkeästi jatkoon!

Ohjevinkistä iso Kiitos Ritzelle :)

Ei kommentteja: